Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Toimiston johto on linjannut palkkatuen käyttöä vuodelle 2018

Määrärahatilanne mahdollistaa palkkatuen käytön laajentamisen.  Merkittävimpänä muutoksena on viime vuoteen verrattuna kuntien mahdollisuus saada palkkatukea jo 12 kk:n työttömyyden jälkeen. Erityisenä painoalueena on palkkatuen vaikuttavuuden lisääminen, mikä edellyttää käytännössä yritystyöllistämisen lisäämistä. Asiantuntijoiden toivotaan käyttävän harkintavaltaansa erityisesti tilanteissa, joissa on mahdollisuudet palkkatukijaksojen jälkeisiin työllistymisiin.

Hallitus linjasi budjettiriihessä palkkatuen tarjonnan lisäämistä alle 30–vuotiaiden nuorten määräaikaishaastattelujen yhteydessä. Ammatillisen tutkinnon suorittaminen ilman alan työkokemusta ei useinkaan poista palkkatuen ehtona olevaa osaamisvajetta joten palkkatuen myöntäminen myös ammattitutkinnon suorittaneille on siis mahdollista.

Kolmannen sektorin 100 % palkkatuen käyttöä kuitenkin vähennetään edelleen viimevuotista pienemmän kiintiön myötä. Käytännössä työllisyyshankkeiden lisäksi 100 % palkkatukea voidaan myöntää vain tilanteissa, joissa on järjestetty ammattimainen työnjohto ja jatkotyöllistymistä tukevat toimet.

Päivitetty: 06.07.2023