menu
Sulje
Sulje
Skip to Content

Kainuun TE-toimisto

Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto palvelee kolmessa toimipaikassa: Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella.

Palvelemme arkisin toimipaikasta riippuen klo 9.00–16.00 välisenä aikana. Tarkemmat aukioloajat löydät yhteystiedot-sivulta.

Huomio!

Kainuun TE-toimiston Kajaanin toimipaikka on muuttanut Lönnrotinkadulta Kalliokadulle 28.1.2019 alkaen.

Tiedote ja kartta muutostamme.

Kainuun TE-toimiston sähköpostiosoite on
kirjaamo.kainuu(at)te-toimisto.fi

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa, tarjolla tietoa muun muassa työ- ja koulutusmahdollisuuksista, rekrytoinneista sekä ajankohtaisista tapahtumista.

Kainuun TE-palvelut Facebookissa

Kainuun TE-palvelut Twitterissä

Kainuun TE-palvelut Instagramissa

 

Uutiset

« Takaisin

Työvoimaa kysyttiin vilkkaasti huhtikuussa

Työvoiman kysyntä jatkui vahvana. Uusia avoimia työpaikkoja oli enemmän kuin vuosi sitten.

​Muutamalla ammattialalla avoimia työpaikkoja oli tarjolla enemmän kuin alalta työtä hakevia työttömiä. Työttömyys painui huhtikuun aikana ensimmäistä kertaa tänä vuonna alle 4 000. Edellisen kerran huhtikuun työttömyysluvut olivat näin alhaalla 28 vuotta sitten vuonna 1990.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Seuraava työllisyyskatsaus (toukokuu 2018) julkaistaan 26.6.

Lisätietoja:

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yritys- ja työvoimapalvelut -yksikkö
Osmo Ohtonen, 0295 023 576
Sposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
http://www.elykeskus.fi/kainuu

Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
Tiina Veijola, 0295 039 116
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi


Oma
asiointi

Oma urapolkuni-valmennus

MAALIS 11 2019
ma 11.03.2019
klo 9:00
Kuhmo

Työnhakuvalmennus

MAALIS 11 2019
ma 11.03.2019
klo 9:00
Kajaani

Oma urapolkuni-valmennus

MAALIS 18 2019
ma 18.03.2019
klo 9:00
Kajaani

Työnhakuvalmennus

MAALIS 18 2019
ma 18.03.2019
klo 9:00
Puolanka


Lisää tapahtumia

Tulosta