« Takaisin

Työllisyyspoliittiset avustukset haussa vuodelle 2020

Lapin työ- ja elinkeinotoimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta hankkeisiin, joiden avulla edistetään pitkään työttöminä olleiden, maahanmuuttajien ja osatyökykyisten sijoittumista avoimille työmarkkinoille. Työllisyyspoliittista avustusta voivat hakea yhdistykset, säätiöt, kunnat, kuntayhtymät sekä muut yhteisöt.

Työllisyyspoliittinen avustus on harkinnanvaraista ja sen enimmäismäärä voi olla yhdistykselle ja säätiölle enintään 100 %, kunnalle ja kuntayhtymälle 50 % TE-toimiston hyväksymistä kokonaiskustannuksista.

Työllisyyspoliittisella avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee parantaa työttömien työnhakijoiden yleisiä työmarkkinavalmiuksia, ammattitaitoa ja osaamista sekä edistää heidän työllistymistään. Avustuksella voidaan tukea toimintaa, jossa työttömille työnhakijoille järjestetään työmahdollisuuksia ja työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja. Toimintaan voi sisältyä mm. työelämälähtöisesti toteutettavaa ammatillista koulutusta tai työttömien työmarkkinavalmiuksia parantavien palvelujen ja toimintamallien kehittämistä. Avustuksella ei rahoiteta kehittämishankkeita, vaan hankkeen toiminnassa tulee aina olla työttömiä työnhakijoita.

Ensisijaisesti suositaan Lapin TE-toimiston työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja ammatillista osaamista lisääviä hankkeita, jotka tukevat osaavan työvoiman saatavuuden edistämistä niillä aloilla, joilla on työvoimapulaa Lapissa.

Kokonaisuudessaan hankehakuilmoituksen ja ohjeet avustuksen hakemiseen löydät alla olevan linkin kautta. Kirjallinen hakemus liitteineen tulee toimittaa viimeistään torstaihin 19.3.2020 klo 16.00 mennessä Lapin TE-toimistoon. Kirjekuoreen tunnus "Työllisyyspoliittinen avustus."

Hankehakemuksen toimitusosoite

Sähköpostitse: kirjaamo.lappi(at)te-toimisto.fi TAI postitse: Lapin työ- ja elinkeinotoimisto, PL 1000, 96101 Rovaniemi.

Tutustu hankehakuilmoitukseen (pdf)


Oma
asiointi