Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Järjestöjen työllistämisosaaminen paremmin esiin verkostokiihdyttämöllä

Ilmoittautuminen verkostokiihdyttämöön on alkanut

Tampereella on käynnistynyt työllistymistä edistäville järjestöille suunnattu kolmannen sektorin kehittämisohjelma, minkä tavoitteena on voimistaa osaamista, elinvoimaa ja verkostoitumista. Kehittämisohjelma muodostuu verkostokiihdyttämö-valmennusohjelmasta sekä järjestöklubin tapaamisista. Ensimmäisen verkostokiihdyttämön teemana on vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien asiakkaiden palvelut. Aiheesta kiinnostuneet järjestöt ja yritykset voivat hakea mukaan kiihdyttämöön 5.4.2019 asti.

Kolmannen sektorin kehittämisohjelmalla pyritään vahvistamaan työllistymistä edistävien toimijoiden kuten kuntien, TE-toimiston, yritysten ja järjestöjen yhteistyötä. Ohjelman ansiosta järjestöjen tekemä arvokas työ tehdään näkyvämmäksi ja sitä pystytään hyödyntämään aiempaa paremmin. Verkostoitumalla järjestöt pystyvät tuottamaan uudenlaisia palvelukokonaisuuksia, joita esimerkiksi TE-toimisto voi hankkia.

Kolmannen sektorin kehittämisohjelmaa esiteltiin Tampereella 22.3.2019 infotilaisuudessa, johon osallistui laaja joukko alan toimijoita. Ohjelma muodostuu touko-kesäkuussa olevasta verkostokiihdyttämöstä ja syksyllä alkavista järjestöklubin tilaisuuksista.

Verkostokiihdyttämö on kuusi päivää kestävä, osallistujille maksuton koulutuskokonaisuus. Mukaan valitaan kaikkiaan 12 innostunutta ja kehittymishaluista järjestön tai yrityksen edustajaa, jotka saavat valmennuksessa tietoa mm. hankinnoista, tuotteistamisesta, markkinoinnista ja verkostoitumisesta. Ensimmäisen verkostokiihdyttämön teemana on vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien asiakkaiden palvelut.

Verkostokiihdyttämöön voi hakeutua 5.4.2019 mennessä. Lisätietoa verkostokiihdyttämöstä ja hakuohjeet löytyvät Vates-säätiön verkkosivuilta: https://bit.ly/2uujZwv.

– Haluamme mukaan myös pieniä toimijoita, totesi projektipäällikkö Harri Katajisto Pirkanmaan TE-toimistosta. – Pienillä toimijoilla on omanlaista osaamistaan. Ja kun on pienet hartiat, on hyvä verkostoitua ja näin päästä mukaan verkostoon, joka yhdessä muodostaa laajemmat hartiat. Verkostokiihdyttämössä katsotaan ensin, millaista osaamista kullakin on, ja sitten nähdään, millaiseksi muodostuu yhteinen kokonaisuus.

Kehittämisohjelmaan kuuluu verkostokiihdyttämön lisäksi syksyllä käynnistyvät järjestöklubin parin tunnin mittaiset tilaisuudet, mitkä ovat avoimia kaikille työllistymistä edistäville järjestöille, yrityksille ja julkisille toimijoille. – Ensimmäisten tapaamisten teemoja ovat asiakaslähtöisyys ja palvelumuotoilu, kertoi projektipäällikkö Mia Häkkinen Pirkanmaan TE-toimistosta.

Kolmannen sektorin kehittämisohjelman infotilaisuuteen oli ilmoittautunut mukaan noin 80 aiheesta kiinnostunutta erityisesti työllistymistä edistävistä järjestöistä, yhdistyksistä ja yrityksistä. Verkostomainen yhteistyö kiinnosti osallistujia.

– Kuulostaa kiinnostavalta pilotilta, joka istuu hyvin aikaan. Jokainen yksittäinen palveluntuottaja on varmaan ajatellut näitä asioita omalta kantiltaan. Järjestöillä on paljon monialaista osaamista työskentelystä erilaisten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevin ihmisten kanssa, toteaa infotilaisuuteen osallistunut yksikönjohtaja Minna Leponiemi Setlementti Tampereesta.

Kolmannen sektorin kehittämisohjelman toteuttaa Pirkanmaan TE-toimisto, Tampereen kaupunki ja Vates-säätiön KeKo-hanke. Toimintaa rahoittavat Pirkanmaan TE-toimisto ja Tampereen kaupunki.

Lisätietoja

  • Vates-säätiö / KeKo-hanke, hankekoordinaattori Tuuli Riisalo-Mäntynen, tuuli.riisalo-mantynen@vates.fi, p. 0440 396 848
  • Pirkanmaan TE-toimisto, välityömarkkinakoordinaattori Meiju Sandberg, meiju.sandberg@te-toimisto.fi, p. 0295 045 280
  • Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut, palvelukoordinaattori Outi Koivisto, outi.koivisto@tampere.fi, p. 040 727 4417

Päivitetty: 06.07.2023