Maahanmuuttaja

Turvapaikanhakijan palvelut ennen oleskelupaa

Turvapaikanhakijana voit ilmoittautua TE-toimiston asiakkaaksi eli työnhakijaksi vasta, kun sinulla on suomeen voimassa oleva oleskelulupa. Vain työnhakijaksi ilmoittautuneella voi olla oikeus työttömyysetuuteen.

Suomen kieltä kannattaa opiskella itsenäisesti esimerkiksi Kotisuomessa.fi -palvelun oppimateriaalien avulla.

kotisuomessa.fi

Turvapaikanhakijan työnteko-oikeus

Turvapaikanhakija saa tehdä ansiotyötä eli työtä, josta maksetaan palkkaa, joko kolmen tai kuuden kuukauden kuluttua turvapaikan hakemisesta.

Oikeus tehdä työtä perustuu lakiin. Työnteko-oikeutta ei tarvitse hakea erikseen. Jos työnteko on jatkuvaa, voi oleskelulupaa hakea työnteon perusteella.

Työnteko-oikeuden aikarajat

  • Kolme kuukautta, jos olet esittänyt voimassaolevan ja aidoksi todetun passin tai muun matkustusasiakirjan viranomaiselle silloin, kun olet tehnyt turvapaikkahakemuksen.
  • Kuusi kuukautta, jos et ole esittänyt matkustusasiakirjaa.

Turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeudesta voi lukea Maahanmuuttoviraston sivustolta. Kaikilla Suomessa työskentelevillä pitää olla verokortti. Verokortti haetaan verotoimistosta.

Maahanmuuttovirasto

vero.fi

Kotoutumispalvelut

Sinulla voi olla oikeus TE-toimiston kotoutumispalveluihin, jos ensimmäisen oleskelulupasi myöntämisestä on alle kolme vuotta. Pirkanmaan TE-palveluiden maahanmuuttajille suunnatut kotoutumispalvelut sijaitsevat Tampereen toimipisteessä. Asiointi tapahtuu etukäteen sovitulla ajanvarauksella.

Tarjoamme muun muassa seuraavia palveluita

  • neuvontaa,
  • suomen kielen koulutusta,
  • ammatillista koulutusta,
  • työtä, valmennusta ja työkokeilua.

TE-palveluiden asiakkaaksi ilmoittautuminen

Kun ilmoittaudut asiakkaaksemme eli työnhakijaksi TE-palveiden Oma asioinnissa pankkitunnuksilla, sirullisella varmennekortilla tai mobiilivarmenteella, työnhakusi käynnistyy heti. Apua verkkoasiointiisi saat palvelun sisään kirjauduttuasi chatin kautta. Chatin kautta et voi ilmoittautua työnhakijaksi tai ilmoittaa muuttuneista tiedoistasi.

Oma asiointi -verkkopalvelussa työnhaun voivat käynnistää vain EU/ETA-maiden kansalaiset. Jos et ole EU/ETA-alueen tai Sveitsin kansalainen, ole hyvä ja käy työnhaun käynnistämiseksi henkilökohtaisesti Pirkanmaan TE-toimiston Tampereen toimipaikassa, jossa saat työnhaun ohjaajalta apua työnhakijaksi ilmoittautumisessa. Otathan mukaasi virallisen henkilöllisyystodistuksen asiointisi onnistumiseksi.

Työnhakijaksi ilmoittautuminen

Ajanvarauskutsu TE-toimistoon

TE-toimisto lähettää sinulle postitse kutsun ajanvaraukselle, kun olet ilmoittautunut asiakkaaksemme. Jos annettu aika ei sovi sinulle, ilmoita esteestä kutsussa olevan ohjeen mukaan mahdollisimman pian.

Ota ajanvaraukselle mukaan

  • passi tai muu kuvallinen henkilöllisyystodistus,
  • EU-kansalaisen rekisteröintitodistus tai oleskelulupakortti,
  • koulu- ja työtodistukset.

Ajanvarauksen aikana keskustelemme yhdessä tilanteestasi ja sinulle tehdään kotoutumissuunnitelma. Suunnitelmassa sovimme, miten pääset tilanteessasi eteenpäin ja mitä TE-palveluita voit käyttää kotoutumiseesi. 

Lisäksi kerromme sinulle tarkemmin

  • kotoutumislaista,
  • TE-toimiston palveluista,
  • työnhakijan oikeuksista ja velvollisuuksista sekä
  • kotoutumisajan toimeentulon etuuksista.

Muita palveluita maahan muuttaneille

Kotoutumispalvelut ovat tarkoitettu kotoutumislain piirissä oleville asiakkaillemme. Muut kuin kotoutettavat maahan muuttaneet asioivat TE-palveluissa palvelutarpeensa mukaisesti.

Asiointiohjeet

Tietoa työstä ja työnhausta

Lisätietoja työstä ja työnhausta Suomessa saat TE-palveluiden valtakunnallisten sivujen lisäksi esimerkiksi infoFinlandin ja Työsuojelun sivustoilta. Jos olet kiinnostunut EU/ETA-alueen laajemmasta työskentelystä, hyödynnä EURES-palveluita (European Employment Services).

EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevien työntekijöiden oleskelulupa-asioissa palvelee Pirkanmaan työlupayksikkö.

Löydä töitä

infoFinland.fi

Tyosuojelu.fi

EURES - töihin Eurooppaan

Työlupa-asiat

Oma
asiointi