Rekrytointitapahtumat ja infotilaisuudet

Pirkanmaan TE-toimisto järjestää rekrytointitapahtumia ja infotilaisuuksia läpi vuoden. Rekrytointitapahtumat ovat työtä hakeville osaajille erinomaisia verkostoimitumistilaisuuksia, joiden aikana voi kartoittaa työllistymismahdollisuuksiaan tutustumalla oman alueensa yrityksiin.

Vallitsevan poikkeustilanteen vuoksi Pirkanmaan TE-palvelut toteuttaa tapahtumia ja infotilaisuuksia vain etäyhteyksien kautta verkossa.

Tilaisuudet yhdistävät osaajaan

Rekrytointitilaisuus antaa työnantajalle mahdollisuuden avointen työpaikkojen ja organisaation toiminnan esittelyyn suoraan osaajalle. Vakiintuneiden massatapahtumien lisäksi järjestämme myös avointen ovien mallin mukaisia rekrytointi- ja infotilaisuuksia ja verkkotilaisuuksia yhteistyössä työnantajien, kouluttajien ja muiden toimijoiden kanssa läpi vuoden. 

Avointen ovien mallin mukaisissa tilaisuuksissa työnhakija saapuu työnantajan tiloihin. Omissa toimitiloissa järjestettävä tilaisuus antaa mahdollisuuden paikalle saapuneiden osaajien haastatteluun ja nopeuttaa siten työsuhteen solmimista. Yrityksen omissa toimitiloissa voi osallistaa paikalle saapuneet osaajat pikaiseen työhaastatteluun, tutustuttaa toimitiloihin, työtehtäviin, työvälineisiin, palkkaukseen ja mahdollisesti tuleviin työkavereihin.

Rekrytointi-info vastaa rekrytointihaasteisiin esittelemällä tarkemmin avoinna olevien työpaikkojen tehtävänkuvaa ja palkkausta. Koulutusinfoissa kerrotaan lisätietoja haussa olevasta koulutuksesta. Infotilaisuudet on mahdollista järjestää Pirkanmaan TE-toimiston tiloissa yhdessä sovittuna ajankohtana tai verkkototeutuksena osana säännöllisesti toteutettavia työnhaun verkkoluentoja. Infotilaisuus on mahdollista järjestää myös virtuaalitoteutuksena työnantajan tai kouluttajan oman sosiaalisen median kanavan kautta, omista toimitiloista käsin. Oman sosiaalisen median kanavista suosituimmat toteutustavat ovat olleet YouTube Live ja Facebook Live. Huomaathan, että virtuaalitoteutus sosiaalisen kanavan kautta edellyttää järjestäjältään toteuttamiseen liittyvän osaamisen.

Verkon kautta toteutettavien tilaisuuksien näkyvyys on omaa luokkaansa. Osallistuja voi seurata infoa kotikoneelta tai mobiilisti ja niin osallistuminen on mahdollista paikasta riippumatta. Verkon kautta järjestettävät tilaisuudet tavoittavat laajan osallistujakunnan ympäri Pirkanmaata ja jopa ympäri Suomen. Toteutuksissa käytettävä chat-ympäristö mahdollistaa hyvän lähetyksen aikaisen vuorovaikutuksen katsojiin.

Pirkanmaan TE-toimisto tiedottaa asiakkaitaan yhteistyötilaisuuksistaan sähköisellä palvelutiedotteella, kotisivujen tapahtumakalenterissa, sosiaalisen median kanavissa sekä osana asiakastyötä ja erilaisia yhteydenottoja.

Vakiintuneita tapahtumiamme

Seuraamalla Pirkanmaan TE-toimiston kotisivuja, tätä sivustoa ja tapahtumakalenteria pysyt ajan tasalla tapahtumien ajankohdista ja ilmoittautumisajoista.

Vakiintuneisiin tapahtumiimme pyrimme kutsumaan alueen työnantajat, jotka ovat ilmoittaneet tapahtumaa koskevien alojen työpaikkoja työhallinnon verkkosivujen kautta.

  • RecruIT Tampere
    RecruIT Tampere tarjoaa rekrytointitilaisuuksia ICT-alan osaajille ja yrityksille. Tapahtuma järjestetään avointen ovien periaatteella, jonka aikana kävijät vierailevat työnantajan toimitiloissa. 

    Tapahtuma järjestetään verkkototeutuksena syksyllä 2020. Ilmoittautuminen avataan tälle sivulle.

  • Nuorille Töitä Pirkanmaa
    Alle 30-vuotiaille työnhakijoille suunnattu rekrytointitapahtuma. 

    Pakkahuoneen tapahtumaan ilmottautuneet työnantajat huomioidaan osana kesäkuussa 2020 järjestettävän verkkotapahtuman toteutusta. Ilmoittautuneet saavat automaattisesti kutsun verkkototeutukseen.

  • Matkalla työhön 2020
    Matkalla työhön -työllisyystapahtuma järjestetään syksyn 2020 aikana kolmessa osassa. Työllisyystapahtuma tarjoaa kaikille eri elämäntilanteissa oleville TE-palveluiden asiakkaille tilaisuuksia edistää omaa työllistymistä. Verkkotapahtuman lähetyksiin osallistuu pirkanmaalaisia yhdistyksiä ja työllisyyshankkeita, työnantajia ja kouluttajia. Lähetyksien sisällöissä käydään läpi tarkemmin palkkatuki- ja työkokeilupaikkoja, paikallista koulutustarjontaa ja työpaikkoja.​​​​ Lue lisätiedot osallistumisesta tapahtuman kotisivuilta.

    Verkkotapahtuman ensimmäinen osa 17.9. klo 10-15 esittelee Pirkanmaan hankkeiden ja yhdistysten tarjoamia paikallispalveluja ja toimintaa, työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja sekä valmennuspalveluita. Toinen osa keskittyy työpaikkoihin ja työnhakuun 15.10. ja kolmannessa osassa esitellään paikallista koulutusta ja kouluttautumista 12.11.

  • Sotetreffit - sosiaali- ja terveysalan rekrytointitapahtuma
    Sosiaali- ja terveysalan työnantajille ja työnhakijoille suunnattu rekrytointitapahtuma Sotetreffit järjestettiin verkkototeutuksena 25.-26.8.2020. Kiitos kaikille mukana olelleille! Tapahtumassa mukana olleisiin työnantajiin voi vielä tutustua treffilähetysten taltiointien kautta.

Kuinka saan tietoa ajankohtaistarjonnasta?

Tietoa Pirkanmaan TE-palveluiden ajankohtaistarjonnasta saat seuraamalla kotisivujamme ja sen tapahtumakalenteria, sosiaalisen median kanavistamme sekä lukemalla sähköisiä palvelutiedotteitamme. Palvelutiedote kokoaa tiedot ajankohtaisista TE-palveluista ja tapahtumista.

Osallistu rohkeasti Pirkanmaan erilaisiin työllisyyttä tukeviin tapahtumiin toteutustavasta riippumatta!

Pirkanmaan TE-palveluiden tapahtumakalenteri

Pirkanmaan TE-palveluiden sähköiset palvelutiedotteet

Pirkanmaan TE-toimiston tapahtumatiedotus

Lisätietoja tapahtumista ja yhteistyöstä saat sähköpostitse osoitteella tapahtumatiedotus.pirkanmaa@te-toimisto.fi.

Päivitetty 31.8.2020
Oma
asiointi