Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Toukokuun työllisyyskatsaus: Työllisyyden parantamisen apuna yritysten kasvupalvelut

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli toukokuun lopussa yhteensä 6692 työtöntä työnhakijaa. Se on 697 vähemmän kuin vuotta aikasemmin. Työttömien työhakijoiden määrä laski edellisestä kuukaudesta 172:lla. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömyys jatkaa laskuaan: työttömien työnhakijoiden määrä vähentyi vuodentakaisesta 9,4 prosenttia ja kokoaikaisesti lomautettujen määrä vähentyi 20,0 prosenttia. Huhtikuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta laski Pohjanmaan ELY-keskusalueella 0,1 prosenttiyksikköä ja koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä.

Uusia avoimia työpaikkoja oli kuitenkin toukokuussa avoinna 22,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen lasku on tähän aikaan vuodesta varsin tavallista, vaikka taloustilanteen parantumisen myötä työpaikkojen määrä on kasvanut yhä useammin myös kevätkuukausina.

Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on edelleen manner-Suomen alhaisin (5,8%). Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

 

Lue lisää Pohjanmaan Ely-keskuksen tiedotteesta

Päivitetty: 06.07.2023