Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Työllisyyspoliittista avustusta haettavissa uusiin hankkeisiin 6.-24.11.2017

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto ilmoittaa haettavaksi työllisyyspoliittista avustusta ensi vuonna käynnistyviin, uusiin hankkeisiin. Hakuaika on 6.–24.11.2017.

TE-toimisto tukee hankkeita, joissa painopisteinä ovat työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksien parantaminen, osaamisen kehittämisen tukeminen ja työllistymisen edistäminen. Hankkeiden tulee kehittämistehtävässään huomioida tuleva maakuntauudistus.

Erityisesti toivotaan hakemuksia hankkeista, joissa suunnitellaan asiakkaille uusia kokonaisvaltaisia palvelumalleja sekä työllistymisen polkuja.  Pohjois-Pohjanmaan hankkeiden ensisijaisena kohderyhmänä ovat pitkäaikaistyöttömät ja alle 25-vuotiaat nuoret.

Työllisyyspoliittista avustusta voidaan myöntää enintään 31.8.2019 saakka kestävään toimintaan. Tarkemmat tiedot ja hakukriteerit löytyvät Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston verkkosivulta.

Työllisyyspoliittisella avustuksella Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto voi rahoittaa hankkeita, joiden avulla vähennetään nuorisotyöttömyyttä sekä edistetään pitkään työttömänä olleiden ja osatyökykyisten sijoittumista avoimille työmarkkinoille. Avustusta voidaan myöntää yhdistyksille, säätiöille, kunnille ja kuntayhtymille. Jos kunta ja joku muu toimija hakee avustusta samaan toimintaan, molempien tulee hakea avustusta erikseen, sillä avustuksen enimmäistaso voi olla erilainen.

Työllisyyspoliittinen avustus on harkinnanvaraista ja sen enimmäismäärä voi olla yhdistykselle ja säätiölle enintään 100 prosenttia, kunnalle ja kuntayhtymälle 50 prosenttia.

Lisätietoja:
Palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 713
Asiantuntija Katja Pietilä, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 599

toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-pohjanmaa/yhteistyokumppaneille

te-palvelut.fi/te/fi/erikoissivut/tyollisyyspoliittinen_avustus/index.html

Päivitetty: 06.07.2023