Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Työpaikkoja paljon tarjolla alkuvuodesta Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaalla oli tammikuun lopussa 19 500 työtöntä työnhakijaa (ml. lomautetut), mikä on 3 600 vähemmän kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste oli 10,5 prosenttia. Joulukuusta työttömien määrä oli vähentynyt noin 500:lla. Työttömyys on alentunut vuoden takaisesta koko maassa. Suhteellisena vuosimuutoksena työttömyyden alenema Pohjois-Pohjanmaalla (-15,6 %) on Pirkanmaan jälkeen maan toiseksi suurin.  

Työttömyys on laskenut kaikissa keskeisissä seurantaryhmissä verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Alle 25-vuotiaita nuoria työttömiä oli tammikuun lopussa 3 200, mikä on 400 (-12 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli vajaa 5 000, mikä on 2 000 (-29 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömien määrä on Pohjois-Pohjanmaalla ollut edellisen kerran alle 5 000:n vuoden 2012 joulukuussa. Pitkäaikaistyöttömistä miehiä oli 2 950 ja naisia 2 000. Lomautettuja oli 1 400, mikä on suunnilleen yhtä paljon (-100) kuin vuosi sitten.

Avoimien työpaikkojen määrä lisääntynyt

Työvoiman kysyntä on alueella edellisvuotta suurempaa. Tammikuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistossa oli avoinna kaikkiaan 8 600 työpaikkaa, mikä on 1 900 enemmän kuin vuosi sitten. Myös uusien työpaikkojen määrä lisääntyi: uusia työpaikkoja ilmoitettiin tammikuussa avoimeksi 5 700 eli 1 300 enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan.

Uusia työpaikkoja oli eniten tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (yht. 1 200 paikkaa mm. myyjät, lähihoitajat), muiden työntekijöiden ammattiryhmille (yht. 1 100 paikkaa, mm. rakennusapulaiset, ravintolatyöntekijät, avustavat puutarhatyöntekijät) sekä asiantuntijoille (yht. 1 000 paikkaa, mm. sairaanhoitajat, myyntineuvottelijat).

Runsaasti uusia työpaikkoja tuli avoimeksi myös rakennus-, korjaus- valmistustyöntekijöille (yht. 800 paikkaa, mm. koneenasentajat, kirvesmiehet, LVI-asentajat) sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöille (yht. 700 paikkaa, mm. teollisuuden eri kokoonpanotehtävät).

Palveluihin osallistujia hieman vähemmän kuin vuosi sitten

Aktivointiasteeseen laskettaviin palveluihin osallistujia oli tammikuun lopussa 9 000, mikä on 200 vähemmän kuin vuosi sitten. Joulukuusta palveluissa olevien määrä sen sijaan lisääntyi noin 500:lla.  Palvelumuodoittain eniten osallistujia oli koulutuksessa (4 300), kuntouttavassa työtoiminnassa (2 000) ja työllistettynä (1 800). Työllistetyistä 66 % työskenteli yksityisellä sektorilla. Aktivointiaste (31,7 %) oli 3,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten.

Työttömyys väheni kaikissa alueen kunnissa

Tammikuun lopussa työttömien osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli koko maassa 9,6 %. Pohjois-Pohjanmaalla työttömyysaste oli 10,5 %, mikä on 1,9 prosenttiyksikköä alempi kuin vuosi sitten. Työttömien työnhakijoiden määrä oli vähentynyt kaikissa alueen kunnissa. Alhaisimmat työttömyysasteet olivat Reisjärvellä (5,6 %), Limingassa (6,6 %), Alavieskassa sekä Kalajoella (7,7 %), Siikajoella (7,8 %) ja Pyhäjoella (7,9 %).

Korkeimmat työttömyysasteet olivat Vaalassa (13,8 %), Taivalkoskella (13,4 %), Pudasjärvellä (13,3 %) ja Oulussa (11,7 %). Vaikka työttömyys on Oulussa edelleen korkealla tasolla, on työttömien määrä vähentynyt 14 % (-1 900) vuoden takaisesta. 

Lisätietoa:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Pirjo Hyrkäs (tilastot), 0295 038 061
S-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Jussi Leponiemi, 0295 056 706
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
S-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi


Oma
asiointi