Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Työkykykoordinaattori - osatyökykyisten asialla

Sari Hoffrén aloitti Pohjois-Savon TE-toimistossa työkykykoordinaattorina huhtikuun alussa. Virka on Pohjois-Savon alueella uusi, mutta valtakunnallisesti työkykykoordinaattoreita on useampia satoja.

Työkykykoordinaattorin asiakkaat ovat lääketieteellisesti osatyökykyisiä henkilöitä. Tästä huolimatta heillä on näkymä työhön, sekä osaamista ja halua työmarkkinoille. Osatyökykyisyys ei siis ole työllisyyden este.

"Suomeksi osatyökykyisyys voi tarkoittaa esimerkiksi diabetesta, epilepsiaa tai olkapääkipuja. Pääsääntöisesti niin, että työkykyyn vaikuttavista asioista on olemassa lääkärin kannanotto. Sulla saattaa olla tunne, ettei kaikki ole hyvin ja terveydellinen seikka rajoittaa työkykyä. Lisäksi kun ollaan työvoimahallinnossa, tarkoitamme henkilöitä, joilla ei ole tällä hetkellä töitä tai heillä on työttömyyden uhka", Hoffrén toteaa.

Työkykykoordinaattori auttaa etsimään väylät ja mahdollisuudet työpaikan saamiselle ja työnteolle lääketieteellisestä rajoitteesta huolimatta.

"Mä olen sellainen rinnalla kulkija, ikään kuin personal trainer -tyyppinen ratkaisu. Etsitään töitä yhdessä tarvittaessa ihan konkreettisesti ja kartoitetaan niitä mahdollisuuksia, missä henkilö voisi työllistyä ja miten uutta työtä voisi tehdä", Hoffrén kertoo.

Osatyökykyisen työllistäminen yritykselle on hyödyllistä. On tilanteita, osatyökykyisyys huomioiden, jolloin työntekijä voi tuoda osan palkasta mukanaan palkkatuen muodossa. Toinen työnantajien käytössä oleva tukimuoto on työolosuhteiden järjestelytuki.

"Työkyky on tärkeä asia yhteiskunnan ja yksilön kannalta. Mielelläni yllyttäisin työnantajia miettimään työkykyä omassa työyhteistyössään niin olemassa olevien työntekijöiden kannalta, mutta osatyökykyisten työllistämisen kannalta. Heillä voi olla sairaus tai vamma, mutta edelleen paljon työkykyä jäljellä - ennen kaikkia halua tehdä töitä!" Hoffrén jatkaa.

"Olen TE-toimistossa Pohjois-Savon alueella yksi niistä henkilöistä, jotka auttavat työnhakijoita ja työnantajia löytämään toisensa. Olkaa reippaasti yhteydessä, tietoni löytyvät nettisivuilta. Etsitään yhdessä hyviä urapolkuja!" Hoffrén kannustaa.

Sari Hoffrén
Työkykykoordinaattori, Pohjois-Savon TE-toimisto
p. 0295 043 558
sari.hoffren(at)te-toimisto.fi (at=@)


Katso työkykykoordinaattorin tehtävistä ja osatyökykyisyydestä kertovan videosarjan kaksi ensimmäistä osaa Youtubesta.

1. osa: Mikä on työkykykoordinaattori?
2. osa: Keitä työkykykoordinaattorin asiakkaat ovat?


 

Päivitetty: 06.07.2023