null Koronaepidemian vaikutukset Satakunnan TE-toimiston asiakaspalveluun

Hallituksen vahvistaman poikkeustilan ja antamien linjausten mukaisesti Satakunnan TE-toimisto on päättänyt seuraavista toimenpiteistä epidemian laajenemisen rajoittamiseksi ja toimiston palvelukyvyn turvaamiseksi.

Pyydämme asiakkaitamme asioimaan ensisijaisesti verkossa TE-palveluiden Oma asiointi -palvelussa tai puhelimitse. Satakunnan TE-toimiston aulapalvelut ovat avoinna asiakkaille. Muuta kasvokkain tapahtuvaa palvelua on saatavilla vain rajoitetusti.

Toimipaikoissamme (Pori ja Rauma) tai niiden sisäänkäyntien yhteydessä (Harjavalta ja Kankaanpää) on asiakkailla mahdollisuus jättää asiakirjoja tai yhteydenottopyyntöjä TE-toimistolle. Toimipaikoilla on ohjeet asiakirjojen jättämisestä oikeaan paikkaan ja lomakkeet mm. työnhakijaksi ilmoittautumiseksi ja yhteydenottopyynnölle. Jos sinulla on flunssan kaltaisia oireita, niin pyydämme välttämään asiointia TE-toimipaikoissa.

TE-toimiston järjestämät rekrytointitapahtumat ja muut yleisötilaisuudet on peruttu toistaiseksi.

Noudatamme asiakaspalvelussamme THL:n ja AVI:n ohjeita. Seuraathan aktiivisesti viranomaisten tiedotteita koronaviruksesta.

Toimiessasi TE-toimiston ja terveydenhuoltoviranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti työttömyysturvaoikeutesi säilyy ennallaan.

Omaan asiointiisi liittyen suosittelemme tarkistamaan ensimmäiseksi, onko kysymykseesi jo vastaus sähköisessä Oma asiointi -palvelussa. Se on käytössäsi verkossa 24/7.

Tilannetta seurataan jatkuvasti. Mahdollisista uusista toimenpiteistä tiedotetaan erikseen.

Oma asiointi -palvelu

TE-palvelut koronatilanteessa -tiedote valtakunnallisilla te-palvelut.fi-sivuilla

TE-palvelujen valtakunnallinen uutinen tilanteesta

Uutinen päivitetty 18.8.2020

 

Päivitetty: 06.07.2023