Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Keski-Suomessa ei viitteitä lisääntyvistä irtisanomisista

Keski-Suomen yritykset luottavat edelleen siihen, että lomautuksilla ja tukitoimenpiteillä päästään koronatilanteen yli. Toisin kuin joillain muilla alueilla viitteitä irtisanomisten lisääntymisestä ei Keski-Suomessa ole.

Keski-Suomessa lomautusilmoitusten määrä kasvoi jälleen tällä viikolla. Lomautusilmoituksen on antanut tähän mennessä koronan johdosta 223 työnantajaa ja lomautusuhan piirissä on 21 690 henkilöä. Kasvu johtuu muutaman suuren työnantajan antamasta ilmoituksesta. Osa lomautuksista toteutuneen Keski-Suomen ulkopuolella.

Runsaassa kuukaudessa lomautusuhan piirissä olevien määrä on kahdeksankertaistunut Keski-Suomessa. Koko maassa lomautusuhan piiriin on ilmoitettu jo noin 465 000 työntekijää runsaasta 5000 yrityksestä.

Keski-Suomessa viimeisen kahden viikon aikana tulleista lomautusilmoituksista 74 prosenttia on kuntasektorilta ja neljännes teollisuudesta. Suurissa lomautuksissa lomautusuhan piiriin ilmoitetaan usein koko henkilöstö, vaikka todelliset lomautukset lopulta koskisivatkin pienempää työntekijäryhmää.

Lisätietoja:
Tuula Säynätmäki, johtaja, Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
puh. 0295 046 050

Jaakko Routavaara, muutosturva-asiantuntija, Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
puh. 0295 046 180

Uppdaterad: 06.07.2023