null Lapin TE-toimisto palvelee koronaviruskriisin aiheuttamassa tilanteessakin hyvin

Maaliskuun työllisyyskatsaus kertoo työttömien määrän nopeasta kasvusta Lapissa. Kasvu on jatkunut myös huhtikuun aikana. TE-toimiston palvelukyky on työmarkkinoiden vaikeutuneessa tilanteessa säilynyt hyvänä. TE-palveluissa painottuvat nyt asiakkaiden työnhaun aloitukseen ja työttömyysturvaan liittyvät tehtävät.   

Työllisyystilanne on heikentynyt ennennäkemättömän nopeasti koronaepidemian rajoitustoimien vaikutuksesta, tosin maltillisemmin viimeisen parin viikon aikana.   

TE-toimisto on pystynyt reagoimaan lisääntyneeseen asiakasmäärään hyvin. TE-toimistossa on toteutettu sisäisiä järjestelyitä ja henkilöstöä on siirretty lisääntyneen asiakasmäärän edellyttämiin tehtäviin. Myös henkilöstörekrytointeja on tehty palvelukyvyn turvaamiseksi. "Henkilöstö on joustanut erinomaisesti poikkeuksellisessa tilanteessa", kiittelee johtaja Tiina Keränen.  

Koronaepidemian vaikutusten alkuvaiheessa työnhaun aloitukset koskivat erityisesti matkailuun liittyvän kausityön päättymistä ja lomautuksia. Tällä hetkellä on tarvetta panostaa erityisesti työnhakijaksi ilmoittautuneiden yrittäjien palveluun. Lomautuksia ennakoidaan tulevan vielä lisää käynnissä olevien yt-neuvottelujen kautta.   

"Tärkeintä asiakkaalle on alkuvaiheessa työnhaun sujuva käynnistyminen ja työttömyysturvaa koskeva lausunto maksajalle. Sen jälkeen omaa tilannetta voi jo tarkastella pidemmälläkin perspektiivillä. Tässäkin voimme olla asiakkaan apuna palvelujemme kautta", toteaa Keränen.  

Uppdaterad: 06.07.2023