Aktuellt

null Poikkeusolojen vaikutukset omaehtoiseen opiskeluun

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne saattaa vaikuttaa omaehtoiseen opiskeluun työttömyysetuudella. Ensisijaisesti opiskelijan on hyvä olla yhteydessä omaan oppilaitokseen ja sopia opintojen vaihtoehtoisista toteuttamistavoista. Työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun osalta TE-toimisto seuraa työnhakijan opintojen etenemistä työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovitulla tavalla.

Sovi oman oppilaitoksen kanssa opintojen vaihtoehtoisista suorittamistavoista poikkeusoloissa

Jos työnhakija ilmoittaa, ettei hän pysty etenemään opinnoissaan, on TE-toimistolla mahdollisuus pidentää seurantajaksoa tarkoituksenmukaisella tavalla tai hyväksyä esitys siitä, että työnhakija seuraavan tiedossa olevan seurantajakson aikana saavuttaa etenemistavoitteensa. Jos opiskelija ei pysty missään muodossa suorittamaan opintoja ja opinnot katkeavat, opintoja ei ole mahdollista tukea uudelleen ennen vuoden keskeytyneenä olemista. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää sopia oman oppilaitoksen kanssa opintojen vaihtoehtoisista suorittamistavoista poikkeusoloissa.

Työnhakijan omaehtoisen opiskelun tukemisen enimmäisaikaa ei voida pidentää, mutta opiskelun tukemisen voi tilapäisesti keskeyttää. Tukemisen enimmäisaika ei kulu keskeytysaikana. Tilapäisen keskeytyksen edellytyksenä on, että työnhakija ilmoittaa tukemisen keskeytymisestä viipymättä TE-toimistolle keskeytyksen alkamisen jälkeen. Tiedon voi ilmoittaa jättämällä yhteydenottopyyntö Oma asiointi-palvelussa te-palvelut verkkosivuilla. Jos sähköinen asiointi ei ole mahdollista, voit soittaa henkilöasiakaspalveluun numeroon 0295 025 500. Voit myös käydä jättämässä paperipostia toimipaikkojen postilaatikoihin Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa.

Poikkeusolojen tilanteessa opinnnot voivat keskeytyä esimerkiksi terveydellisistä syistä. Keskeytyksen osalta on tärkeää tarkoin selvittää, mikä tuen muoto keskeytyksen aikana on mahdollinen, esimerkiksi sairauden aikana sairauspäiväraha. Opintojen keskeytyksen aikana opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.

Lisätietoja:

Hanna Makkula, johtaja, puh 0295 044 004, Etelä-Savon TE-toimisto

Sari Paakkunainen, asiantuntija, puh 0295 044 095, Etelä-Savon TE-toimisto

Uppdaterad: 06.07.2023