Aktuellt

« Tillbaka

Rekrykoulutuksella linja-auton rattiin

Sofia Pahtela aloitti työt linja-autonkuljettajana helmikuussa ja sai heti hyvän vastaanoton julkaistuaan eri Facebook-ryhmissä tiedon aloittamisestaan. Pahtela kuvaa itseään yltiöpositiiviseksi ihmiseksi, jonka hyvää mielialaa ylläpitävät aamuvuorot.

Linja-autonkuljettaja Sofia Pahtela

"Vuorovaihtelut varmasti vaikuttaisivat, mutta onneksi voin tehdä aamuvuoroja, niin minäkin pysyn positiivisena", Pahtela kuvailee.

Tähän mennessä matkustajia tullessa ja lähtiessä moikkaava Pahtela ei ole saanut asiakkailta juurikaan huonoa palautetta, ja jos sellaista tulisikin, ei hän antaisi sen vaikuttaa omaan positiiviseen asenteeseensa.

Linja-autonkuljettajan pesti on jo osa suvun perinnettä

Sofia Pahtela on jo kolmannen polven linja-autonkuljettaja.

"Linja-autonkuljettajan ammatti kulkee meillä suvussa, ja itse asiassa minua koulutukseen haastatellut henkilö oli äitini enon kouluttama", hän naureskelee.

Tie ison auton rattiin kulki Rekrykoulutuksen kautta. Rekrykoulutus on työnantajan kanssa yhdessä suunniteltua, toteutettua ja rahoitettua ammatillista työvoimakoulutusta, joka räätälöidään yritysten tarpeisiin. Koulutus antaa opiskelijoille osaamista haluttuun työtehtävään. Opiskelijat eivät ole työsuhteessa koulutuksen aikana vaan heille maksetaan työttömyysetuutta. Hankkeessa mukana oleva yritys sitoutuu kuitenkin työllistämään koulutuksen jälkeen kaikki koulutuksen hyväksytysti loppuun suorittaneet mikäli mahdollista.

"Tämä oli jo toinen Rekrykoulutus, mihin olen osallistunut. Aikaisemmin kävin koulutuksen pikkubussin kuljettajaksi, mutta provisiopalkkainen työ ei lyönyt leiville", Pahtela kertoo.

Hän etsi linja-autonkuljettajan koulutuksia TE-toimiston sivuilta ja päätti hakea kaikkiin. Valinta osui kohdalle jo ensimmäiseen koulutukseen. Rekrykoulutus linja-autonkuljettajaksi kesti kuusi kuukautta ja työssä harjoittelua oli kymmenen viikkoa. Pahtela aloitti virallisesti Nobinan palveluksessa 11.2.

"Rekrykoulutus sopii sellaiselle, jolla on tahtoa lähteä töihin ja jota ala kiinnostaa. Loppujen lopuksi koulutus on todella lyhyt pätkä, minkä jälkeen pääsee heti töihin", Pahtela summaa.

RekryKoulutuksella linja-autonkuljettajaksi

Pahtelan saama palaute ilahduttaa työnantajaa

Nobinan liikennepäällikkö Ilkka Paakkinen kertoo yrityksen käyttävän paljon Rekrykoulutusta linja-autonkuljettajien koulutukseen.

"Jokaisella kurssilla on noin 10-15 osallistujaa. Kurssit on saatu täyteen, mutta hakijoita saisi olla enemmänkin", Paakkinen toivoo.

Paakkisen mielestä Rekrykoulutus on hyvä koulutusmuoto, koska siihen osallistujat tietävät, mitä tulevalta työltään odottaa.

Pahtelan saama palaute on ilahduttanut Nobinaa. "On aina mukava lukea positiivista palautetta asiakkailta," Pakkinen toteaa.

Hän toivoo Sofian saaman hyvän palautteen vaikuttavan myös siihen, että linja-autonkuljettajan koulutuksiin hakisi enemmän hakijoita.

"Varmasti se markkinoi linja-autonkuljettajan ammattia ja antaa ihmisille sen kuvan, että miksei tämä voisi olla minunkin ammattini."

Pahtelan matkaa linja-auton ratin takana voi seurata Instagramissa tilillä @pinkonesie.

Kiinnostaisiko sinua kouluttautua Rekrykoulutuksella linja-autonkuljettajaksi?

Pohjolan Kaupunkiliikenne Oy etsii linja-autonkuljettajia RekryKoulutuksella. Haku on käynnissä 3.6.2019 saakka. Lue lisää ja hae mukaan koulutukseen TE-palveluiden sivuilta.


E-
tjänster