Aktuellt

« Tillbaka

Tehostettu työnvälitys - kasvupalvelupilotti jatkaa Varsinais-Suomessa

Maakuntauudistuksen osana toteutettavaan kasvupalvelu-uudistukseen suunnitellaan pilotteja, joiden on tarkoitus käynnistyä ensi vuoden alkupuolella. Piloteissa kokeillaan sellaisia uusia toimintatapoja, jotka sopivat tulevaan maakuntamalliin sekä uudistuvaan lainsäädäntöön. Uudistuksessa työnhakijoiden ja yritysten palvelujen järjestämisvastuu siirtyy ELY-keskuksilta ja
TE-toimistoilta maakunnille vuoden 2021 alussa.

Kasvupalvelupilotteja on käynnistymässä eri
TE-toimistojen aluilla kaikkiaan 21. Kasvupalvelupiloteissa päästään kokeilemaan niitä uudenlaisia toimintamuotoja, joita maakunnilla on mahdollisuus ottaa käyttöön, kun maakuntauudistus toteutuu. Piloteissa kokeillaan esimerkiksi palvelujen järjestämisen ja tuottamisen eriyttämistä ja viranomaistoimintojen sujuvuutta. Varsinais-Suomi on liikkeellä kahdella pilotilla, joista Tehostettu työnvälitys hakee toimivia tapoja toteuttaa työnvälitystä palveluntuottajan ja
TE-toimiston yhteistyönä ja Ulkokehältä työelämään painottuu viranomaisten välisen yhteistyön kehittämiseen ja on suunnattu vaikeassa työmarkkina-asemassa oleville.

Maakunnat voivat hyödyntää pilottikokeiluissa saatuja tuloksia, kun ne aikanaan järjestävät omia kasvupalvelujaan. Kasvupalvelupiloteilla on siten sama tehtävä, kuin sote-piloteilla sote-uudistuksen puolella. Jokainen maakunta päättää itse, missä määrin se tuottaa palveluja itse ja missä määrin se hankkii niitä yksityiseltä sektorilta tai järjestöiltä.

Tehostettu työnvälitys - kasvupalvelupilotti
Varsinais-Suomessa on käynnissä voimakas positiivinen rakennemuutos, jonka veturina toimivat meri- ja autoteollisuus. Tällä hetkellä työvoiman vahva kysyntätilanne heijastuu laajasti työmarkkinakentälle koskien käytännössä erilaisia toimialoja laidasta laitaan. Rakennemuutoksen yhteydessä rekrytoidaan tuhansia uusia työntekijöitä eri tehtäviin. Erityisesti meri- ja autoteollisuuden mittaviin rekrytointitarpeisiin vastaamiseksi on kokeiltu syyskuusta 2017 alkaen julkisen ja yksityisen työnvälityksen tiivistä yhteistyötä.
TE-toimiston oman työnvälitystyön tueksi ja rinnalle on hankittu Työelämän Infopiste Oy:n ja Carrot Varsinais-Suomi Oy:n muodostamalta palveluntuottajien ryhmittymältä yksityistä työnvälitystä.

Pilotin tavoitteena on palveluntuottajalle ohjattujen asiakkaiden nopea työllistyminen positiivisen rakennemuutoksen myötä syntyneisiin työpaikkoihin. Palveluntuottajien ryhmittymä tuottaa työnvälitystä, jossa otetaan haltuun työnantajien rekrytointitarpeet ja tarjotaan palveluun ohjatuille henkilöasiakkaille työnhakupalvelua, jonka avulla työtilaisuudet ja potentiaaliset työntekijät kohtaavat. Tehostetun työnvälityksen palvelussa palveluntuottaja määrittelee työllistymisen tueksi tarjottavan työnhakupalvelun yksilöllisesti asiakkaan tarpeen mukaan.
Tehostetun työnvälitys –palvelun 1.1.2019 käynnistyvän jatkokauden tavoitteena on edelleen vastata alueen työmarkkinoiden tarpeisiin huomioiden niin meri- ja autoteollisuuden veturialat kuin muidenkin työantajien rekrytointitarpeet. Valmisteilla oleva Julkisen työvoima- ja yrityspalvelulain muutos tullee antamaan mahdollisuuden kokeilla TE-palveluihin toimintamallia, jossa aiempaa suurempi osuus palveluprosessista on viranomaisen sijasta palveluntuottajan vastuulla.

Lisätietoja Varsinais-Suomen pilotista

Jukka Vatanen, palveluesimies, Varsinais-Suomen TE-toimisto,
jukka.vatanen@te-toimisto.fi, p. 0295 044 805

Sari Säippä, työelämäpalvelujen asiantuntija, Varsinais-Suomen ELY-keskus,
sari.saippa@ely-keskus.fi, p. 0295 022 674

Palveluntuottajan nettisivut: https://työnvälityspiste.fi
Olli Laakio, Työnvälityspiste, olli@tyoelama.info, p. 0500  524 327


Lisätietoja kasvupalvelupilottien kokonaisuudesta antavat
Kehitysjohtaja Elisabet Heinonen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 50 49209
Erityisasiantuntija Lari Anttonen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 50 47088

 


E-
tjänster