Aktuellt

null Tuhansia eteläsavolaisia elää lomautusuhan alla

Etelä-Savon maakunnassa lomautusuhan alla oli perjantaihin 3.4. mennessä reilut 7 300 henkilöä. Lomautusilmoituksia oli tullut noin sadalta työnantajalta.

Etelä-Savon TE-toimiston johtaja Hanna Makkula toteaa, että luvut ovat suuria ja koronapandemia vaikutukset koskettavat nyt monia eteläsavolaisia.

Todellinen lomautettavien määrä pienempi

Hanna Makkula arvelee, että todellinen lomautettavien määrä on pienempi kuin yt-neuvottelujen piiriin kuuluvien määrä.

– Täytyy muistaa, että nämä ovat lomautusilmoituksia, joita työnantajat ovat tehneet ja jakaneet henkilöstölleen ja meille. Se ei aina tarkoita sitä, että heidät kaikki lomautetaan.

Lomautusilmoituksia tulee eri toimialoilla toimivilta työnantajilta, jotka työllistävät yli 20 työntekijä.

- Etelä-Savon yrityskanta on pienyritysvaltaista ja heidän lomautustietoja ei samalla tavalla tilastoida, Makkula muistuttaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedustelee yhteistoimintaneuvottelujen piirissä olevien määrää alueellisilta TE-toimistoilta nyt päivittäin ja uudet luvut löytyvät iltapäivisin ministeriön nettisivuilta. Linkki temin verkkosivuille.

Lisätietoja

Hanna Makkula, johtaja, puh 0295 044 004, Etelä-Savon TE-toimisto​

 

 

Uppdaterad: 06.07.2023