Aktuellt

null Valmennuksesta yrittäjyyden eväät

Seinäjokinen Tuomas Valo on juuri aloittanut yritystoimintansa VALO Rude Boy -nimisessä yrityksessä. Tuomas Valo on soitinrakentaja kotikaupungissaan Seinäjoella. Yrittäjäksi ryhtymisen kipinä lähti huonoista kitaroista. Hänen mielestään hyvä kitara on luotettava ja käteen hyvin istuva. "Soundia saa aina säädettyä", hän toteaa. Pikkupojasta asti Valo on ollut musiikin suurkuluttaja ja myöhemmin levyttänyt ja keikkaillutkin pitkin Suomen maata.

 

Tie yrittäjäksi on ollut pitkä

Tuomas Valo opiskeli soitinrakentajaksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa ja sai sieltä perustiedot soittimien tekoon. Aiemmin Valo teki pätkätöitä ja opiskeli aivan toista alaa. Hän toteaakin leikkisästi, että hänen vähäisellä työhistoriallaan kukaan ei olisi ottanut häntä töihin, vaan yrityksen perustaminen oli ainoa vaihtoehto. "Jo kouluaikana tiesin, että jos haluan rakentaa soittimia, on oman yrityksen perustaminen välttämätöntä. Yrittäjyyskipinään hän on saanut tukea perheeltään, mutta myös yrittäjyysvalmennuksesta, joka saa häneltä vain kiitosta. "Sen ajan ja vaivan, mitä valmennukseen käytin olen saanut kyllä moninkertaisesti takaisin", tuore yrittäjä kertoo. Valmennuksessa rohkaistiin ja kannustettiin yrittäjyyteen. Sitä aloittava yrittäjä eniten tarvitsee; pehmeää kannustusta. Lyhyen valmennuksen tuloksena oli liiketoimintasuunnitelma ja rahoituslaskelma. Valmennus antoi myös valmiudet hänen saamaansa starttirahaan.

 

Yrittäjyyden parhaimpina puolina Valo näkee sen, että saa itse kantaa vastuun sekä onnistumisista, että epäonnistumisista. Vastuun myötä on mahdollista kasvaa ihmisenä ja oppia olemaan itselleen armollinen. "Saa olla oman itsensä herra", hän jatkaa. Tulevaisuuden suunnitelmissa on rakentaa oma sähkökitaramallisto ja sen jälkeen oma akustinen kitaramallisto. Vaikka yrittämisen alkutaipaleet ovat tuntuneet hurjilta ja hitailta, on tämä ollut mahtava matka jo tähän asti". Tukea on tarjolla, kun vaan osaa pyytää. Yrittäjyyttä miettiville Valo lähettää "rohkeusterveiset!"

 

INFO:

Valo Rude Boy: www.valorudeboy.com

Yrittäjävalmennus verkossa yrittäjyyttä suunnitteleville - valmennus on Etelä-Pohjanmaan ELY:n ja TE-Palveluiden  hankkimaa valmennusta. Seuraava valmennus käynnistyy 22.10. Hakuaika päättyy 19.10.2018 Verkkovalmennukseen hakeudutaan Valmennusmajakan verkkosivujen kautta. www.valmennusmajakka.fi/etela-pohjanmaa

Uppdaterad: 06.07.2023