Aktuellt

null Korona-ajan poikkeusolot ovat vaikuttaneet merkittävästi työllisyyteen Etelä-Savossa

Koronaviruksen aiheuttama tilanne on vaikuttanut erittäin laajasti Etelä-Savon työllisyystilanteeseen. Toisaalta monet työnantajat ovat joutuneet lomauttamaan työntekijöitään ja toisaalta työvoiman kysyntä on voimistunut joillakin toimialoilla, kertoo johtaja Hanna Makkula Etelä-Savon TE-toimistosta. Olemme muuttaneet asiakaspalvelumme voimakkaasti etä-ja puhelinpalveluun, mutta nyt kesäkuun alusta aloitamme kasvokkaisen asiakaspalvelun joissakin palveluissa, toteaa Makkula.

Kaikki lomautusuhat eivät ole realisoituneet Etelä-Savossa

Kysynnän lasku ja laajat poikkeusolot ovat ajaneet monet työnantajat lomauttamaan työntekijöitään selvitäkseen tilanteesta. Kaiken kaikkiaan lomautusilmoituksen on antanut noin yli 130 työnantajaa. Näiden ilmoitusten piirissä on Etelä-Savossa yli 8 000 työntekijää. Luvut ovat yli 20 henkilöä työllistävien työnantajien ilmoituksia, koska yhteistoimintalaki koskee heitä. Pienyritysvaltaisessa Etelä-Savossa alle 20 henkilöä työllistäviä yrityksiä on paljon, joten lomautusuhan alla on virallisia lukuja enemmän kuin tuo 8 000 henkilöä.

Lomautusuhista on realisoitunut TE-toimiston asiakkaiksi - eli työntekijöitä on jo lomautettu - noin 3 500 henkilö. Monet työnantajat vielä siis hakevat muita ratkaisuja kuin lomautuksia. -Toivottavasti yhteiskunnan avautuminen ja valtion tukitoimet saavat helpotettua työnantajien tilannetta ja laajemmilta lomautuksilta vältyttäisiin jatkossa, painottaa Makkula. Positiivista vaikeassa tilanteessa on kuitenkin se, että ainakaan vielä Etelä-Savossa lomautukset eivät ole muuttuneet työttömyyksiksi laajemmassa mittakaavassa.

Henkilöasiakkaiden määrä TE-toimistossa on monikertaistunut

Kaiken kaikkiaan työnhakijoiden määrä on Etelä-Savossa noussut moninkertaiseksi. Tällä hetkellä TE-toimisto on pystynyt tekemään kaikkien asiakkaiden lausunnot ajoissa ja asiakkaiden tilanteet on saatu niin rivakasti eteenpäin, kun se vain on kymmenkertaisten asiakasmäärien tilanteessa ollut mahdollista.

Yrittäjien työttömyysturva avautui kaikille yrittäjille 16.3 alkaen. Etelä-Savossa tuen hakijoita on toukokuun alkuun mennessä ollut noin 1 500.

Asiakaspalvelua avataan kasvokkain hoidettavaan palveluun kesäkuusta alkaen

Asiakaspalvelun osalta poikkeusaikana kasvokkaisesta asiakaspalvelusta luovuttiin 18.3. Monia ratkaisuja toimisto on jo avannutkin asteittain ja asiakasturvallisesti mm. kuntouttavaa työtoimintaa etäratkaisuilla ja muilla innovatiivisilla tavoilla. Kesäkuussa monet palvelut avautuvat tietyin ehdoin ja niitä ratkomme hallituksen linjausten mukaan asiakkaiden turvallisuudesta huolehtien.

Työvoimaa kysytään maatalouden kausitöissä ja terveydenhuollossa

Poikkeusoloissa työnhakija ja lomautettuja on paljon, mutta myös kysyntää työvoimasta on. Erityisesti korostuu kaksi ammattiryhmää. Niistä ensimmäinen on maatalouden huoltovarmuuden kannalta kriittinen kausityövoima. Maatalouden kausityövoima on lähes kokonaan tullut Itä-Euroopasta. Rajojen ollessa kiinni ei ulkomaista kausityövoimaan pääse maahan niin paljon kuin tarvitaan. Yksin Etelä-Savon tarve on kiivaimpana satokautena heinäkuussa noin 1700 henkilöä. TE-toimisto on yhdessä maatalouden toimijoiden kanssa etsimässä kotimaista työvoimaa maatiloille.

Toinen kriittinen työvoima-ala on terveydenhoito, johon pandemia luo entisestään vaikeaan tilanteeseen painetta. Työvoimaa etsitään jatkuvasti sekä TE-toimiston kanavien kautta, että sairaanhoitopiirien omien toimien kautta.

Kaikille TE-toimiston asiakkaille esitän kiitoksen kärsivällisyydestä ja siitä palautteesta, jota olemme saaneet.

Hanna Makkula, johtaja, puh.0295 044 004 Etelä-Savon TE-toimisto

Uppdaterad: 06.07.2023