Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Palkkatuen määrärahojen tilanne keväällä 2017

Varsinais-Suomen TE-toimisto arvioi vuoden alussa, että sen vuonna 2017 käytettävissä oleva määräraha riittää palkkatuella työllistämisen ja alkavan yrittäjyyden tukemiseen starttirahalla  paremmin kuin kahtena edellisenä vuonna. TE-toimiston arvio on osoittautunut oikean suuntaiseksi, mutta turhan varovaiseksi.  

TE-toimiston alkuperäisen arvion mukaan täysimääräistä palkkatukea olisi riittänyt noin 50–60 %:lle tukea hakevalle yritys- tai kuntatyönantajalle. Arviota voidaan nyt korjata positiivisempaan suuntaan. Täysimääräistä tukea voidaan kuluvana vuonna myöntää valtaosalle sitä hakevista kunta- ja yritystyönantajista. Koska tukimääräraha riittää arvioitua pidempään, voidaan myös pitkään työttömänä olleiden työnhakijoiden työllistämiseksi myönnetyn tuen kestoa pidentää. Tukipäätökset ja päätökset tuen kestosta tehdään tapauskohtaisen harkinnan mukaan. Päätöksenteossa huomioidaan palkkatuen myöntämisen perusteet.  

Poikkeus muutoin positiivisessa palkkatuen määrärahatilanteessa on kolmannen sektorin ns. 100 %:n tuella työllistäminen. Varsinais-Suomen TE-toimiston saama henkilötyövuosien kiintiö on käytetty kokonaan.  Näin ollen yhdistyksille, säätiöille ja uskonnollisille yhdyskunnille ei voida enää vuonna 2017 myöntää ns. 100%:n tukea. Muun kuin 100%:n tuen myöntäminen on edelleen mahdollista myös 3. sektorin työnantajille.

TE-toimisto sai valtion budjetin perusteella 225 henkilötyövuoden kiintiön. Toimisto arvioi sen mahdollistavan yhdistyksiin työllistämisen 100 %:n tuella samalla volyymilla kuin vuonna 2016. Arvioitua paremman määrärahatilanteen ansiosta koko henkilötyövuosikiintiö pystyttiin käyttämään työllistämiseen ja 100%:n palkkatukipäätöksiä 6 kk ajalle tehtiin vuonna 2017 muutamia kymmeniä enemmän kuin vuonna 2016.  

Palkkatuen hakijoita pyydetään huomioimaan, että tukihakemus tulee jättää noin kaksi viikkoa ennen palkkatuen perusteena olevan työsuhteen alkamista.

Tulostettava tiedote (pdf,139kt)


LISÄTIEDOT:

Pasi Ristilä, vastaava asiantuntija (starttiraha ja palkkatuki)
pasi.ristila@te-toimisto.fi
p. 0295 044 746      

Kjell Henrichson, johtaja
kjell.henrichson@te-toimisto.fi
p. 0295 044 779  

Päivitetty: 06.07.2023