null Aloitteleva yrittäjä: jatkossa starttirahaa on hyvin saatavilla Uudellamaalla

Uudenmaan TE-toimistossa myönnetään jälleen starttirahaa uusille yrittäjille. Vaikean kesän jälkeen tilanne on lokakuun lopusta lähtien normalisoitunut saadun lisämäärärahan vuoksi.

"Haluan tehdä maailmalle selväksi, että vuosi 2016 tulee olemaan paljon parempi. Yrittäjyyttä suunnittelevien olisi hyvä aktivoitua vaikka heti", työnvälitys- ja yrityspalvelujen palvelupäällikkö Olli Päärnilä kertoo Uudenmaan TE-toimistosta.

Vuonna 2016 myönnetään normaalisti niin uusia starttirahoja kuin jatkojakin. Ensimmäisen tukikauden starttiraha tulee olemaan noin 780 euroa kuukaudessa ja jatkojen noin 710 euroa kuukaudessa.

"Yritystoiminta vaatii paljon valmistelutyötä ennen kuin ollaan siinä pisteessä, että starttiraha kolahtaa tilille. Siksi yrittäjäksi lähtemistä kannattaa harkita mieluummin enemmin kuin myöhemmin", Olli Päärnilä esittää.

Yrittäjyys on yksi itsensä työllistämisen muodoista

"Yrittäjyyden ei tarvitse tarkoittaa kiiltokuvamaista, supermenestynyttä yritystä, kuten jotain Supercelliä. Vähäisempikin yritysidea riittää. Yrittäjyys on hyvä nähdä yhtenä tapana työllistää itsensä, ikään kuin yhtenä ansiotyön muotona."

Kattavin verkkopalvelu yrittäjiksi aikoville on Yritys-Suomi. Siellä voi luoda itselleen oman työtilan, joka on paras paikka laatia liiketoimintasuunnitelma sekä saada räätälöityä tietoa omasta yritysideastaan.  

"Ohjaamme asiakkaat aina ensimmäisenä Oma Yritys-Suomi -verkkotyötilaan. Uudenmaan TE-toimistossa järjestetään alueittain myös luentoja alkaville yrittäjille, mikä on myös toinen hyvä väylä lähteä liikkeelle", Olli Päärnilä opastaa.

Katso lisää:

https://oma.yrityssuomi.fi/

http://toimistot.te-palvelut.fi/palvelut-aloittaville-yrittajille

http://toimistot.te-palvelut.fi/web/guest/uusimaa/tapahtumat

Kun haet starttirahaa:

  1. Älä rekisteröi yritystä vielä. Perusta oma työtila Yritys-Suomen verkkopalvelussa oma.yrityssuomi.fi. Saat opastusta puhelimitse p. 0295 020 500.
  2. Laadi liiketoimintasuunnitelma ja kannattavuuslaskelmat Oma Yritys-Suomessa. Etene vasta, kun olet valmis. 
  3. Osallistu yritysinfoon NewCo Yritys Helsingissä ja varaa aika henkilökohtaiseen neuvontaan, ks. www.newcohelsinki.fi
  4. Hanki kirjalliset liitteet starttiraha-hakemukseesi: Tilaa www.vero.fi/verovelkatodistus ja tarvittaessa pyydä lainalupaus rahoitustarpeita varten sekä neuvottele (esi-)sopimus toimitiloista.
  5. Ota yhteyttä TE-toimiston alkavan yrittäjyyden asiantuntijaan, ks.: toimistot.te-palvelut.fi/uusimaa/starttiraha
  6. Jätä starttirahahakemus liitteineen sähköisesti TE-palvelujen www-sivuilla www.te-palvelut.fi -> Oma asiointi
  7. Päätöksen saat 1-4 viikossa hakemuksen ja pyydettyjen liitteiden jättämisestä.

Päivitetty: 18.08.2023