null Ammattilaiset yrittäjien avuksi rekrytointikysymyksissä

Uudenmaan TE-toimisto ja Helsingin Yrittäjät järjestävät helmi-maaliskuussa Yrittäjien aamuinfoja, joissa kokeneet ja pitkään työmarkkinoilla toimineet asiantuntijat neuvovat yrittäjiä rekrytointiin liittyvissä asioissa.

"Aamuinfot liittyvät elokuussa 2015 lanseerattuun XL-knowhow-hankkeeseen, jonka yhtenä tarkoituksena on auttaa yrittäjiä löytämään 54+-vuotiaita, ammattitaitoisia pitkänlinjan työntekijöitä erilaisiin työsuhteisiin", hankevastaava Marja Kaijala kertoo.

Ensimmäinen Yrittäjien aamuinfo pidettiin tiistaina 9. helmikuuta. Paikan päällä oli lukuisa joukko asiantuntijoita TE-toimistosta YritysHelsinkiin ja Helsingin yliopistoon. Lyhyiden puheenvuorojen jälkeen yrittäjät pääsivät esittämään omia kysymyksiä ammattilaisille.

Paikan päälle tulleet yrittäjät kertoivat muun muassa tarvitsevansa apua rekrytointiprosessin helpottamiseen. Avoimen työpaikkailmoituksen tekeminen te-palvelut.fi-sivulla nähtiin joissain tapauksissa liian raskaana, sillä työhakemuksia saattaa tulla 140 kappaletta jo pienessä hetkessä, eikä kaikilla yrittäjillä ole aikaa purkaa kertynyttä työhakemussumaa.

Yrittäjien rekrytointiprosessia helpottaakseen Uudenmaan TE-toimiston asiantuntijat kertoivat, että työntekijän etsimiseen on muitakin keinoja kuin avoimen työnhakuilmoituksen tekeminen. TE-toimisto voi esimerkiksi etsiä asiakkaidensa joukosta sopivat ehdokkaat ja esitellä ne sitten työnantajalle. Myös rekrytointitilaisuuksia voidaan järjestää TE-toimiston toimipaikoissa.

Lisäksi tilaisuudessa puhuttiin muun muassa uudesta rekrytointimuodosta, monityönantajuudesta, jossa sama työntekijä työskentelee tietyn tuntimäärän verran useammalle työnantajalle.

"Oli kyllä hyödyllinen tilaisuus", eräs aamuinfoon osallistunut yrittäjä totesi tilaisuuden jälkeen.

"Oli tärkeää päästä erityisesti kuulemaan Helsingin kaupungin rekrytointituesta, josta en olisi tiennyt mitään ilman tätä tilaisuutta."

Niin sanotulla uudella "Helsinki-lisällä" Helsingin kaupunki kannustaa helsinkiläisiä työnantajia tarjoamaan työtä työttömille helsinkiläisille. Helsinki-lisä koostuu kahdesta erillisestä tuesta eli rekrytointituesta ja työllistämistuesta.

"Rekrytointitukea voi saada 500 euroa kuukaudessa kuuden kuukauden ajan, kun palkkaa pitkäaikaistyöttömän. 1500 euron suuruinen rekrytointipalkkio puolestaan maksetaan kertaluonteisesti silloin, kun työsuhde jatkuu vähintään vuoden", yrityskoordinaattori Tuulia Rauhala-Kaltio NewCo YritysHelsingistä esitteli.

Yrittäjien aamuinfoja on jäljellä vielä kaksi kappaletta. Ensi viikon tiistaina 16.2. kello 8.30–10 järjestetään taloushallintaosaajan rekrytointi-info.

"Tilaisuudessa käsitellään kehittyvän ja kasvavan yrityksen taloushallintoon liittyviä osaamis- ja rekrytointitarpeita", hankevastaava Marja Kaijala selittää.

Rekrytointiosaamisen hankkimismuotona esitellään muun muassa osa-aikatyö ja ostopalveluna hankittu osaaminen.

"Kun taloushallinto on yrityksen perustamisvaiheessa kokonaan ulkoistettu, yrityksen kasvaessa tarvitaan lisäresursseja taloushallintoon."

Tilaisuudessa on mukana Suomen Yrittäjien työsuhdelakineuvoja Anja Tuomola sekä case-yrittäjä Markus Seppänen Yrityspalvelu Profitcountista. Osa-aikatyöstä tulee kertomaan Pirjo Nikkilä Sitrasta.

Tiistaina 1.3. aiheena on Digiosaajan rekrytointi-info.

Aamuinfojen jälkeen on mahdollisuus jäädä juttelemaan henkilökohtaisesti monien eri rekrytointiammattilaisten kanssa oman yrityksen rekrytointiin liittyvissä kysymyksissä ja huolenaiheissa.

Katso ilmoittautumisohjeet täältä.

Yrittäjien aamuinfot pidetään Helsingin keskustassa, Annankatu 36 B:n Y-tilassa, Urho Kekkosen kadun ja Annankadun kulmassa

Yrityskoordinaattori Tuulia Rauhala-Kaltio NewCo YritysHelsingistä esitteli uutta "Helsinki-lisää", jolla Helsingin kaupunki kannustaa helsinkiläisiä työnantajia tarjoamaan työtä työttömille helsinkiläisille.

Päivitetty: 18.08.2023