null Bensaa naisyrittäjien liekkeihin

Paikalla kasvuhaluisia yrittäjiä

"Me olemme maailman pohjoismaisin teetalo, eli yhdistelemme suomalaisia makuja teehen. Keskiössä on siis tee, mutta mukana ovat niin mustikat, puolukat kuin mansikatkin", kertoo Mirka Olin Nord-t:stä. "Meillä puolestaan on vuoden vanha design-yritys ja viime syyskuussa julkaisimme ensimmäisen malliston", kertoo Jenni Salminen Nuppu Print Companysta. Mikä näitä naisia ja yrityksiä yhdistää? Ainakin se, että molemmilla on valtava halu kasvaa. Tämän vuoksi Olin ja Salminen ovat saapuneet Uudenmaan TE-toimiston tiloihin Liekki-hankkeen avaustilaisuuteen.

Liekki-hanke on Suomen Yrittäjänaisten hanke, jossa Uudenmaan TE-toimisto on mukana yhteistyökumppanina. Sen tarkoituksena on herättää ja tukea naisyrittäjien kasvuhakuisuutta. Tilaisuus on herättänyt kovasti kiinnostusta, sillä paikalle on saapunut kymmeniä yrittäjiä. Kahvitauolla vaihdetaan käyntikortteja ja puheensorina on sellainen, että heikompaa huimaa.

Äänentasoa alkaa ymmärtää, kun kuuntelee Olinin ja Salmisen puhetta. "Kasvunhimo on niin suuri niin liikevaihdon, työllistämisen kuin kansainvälistymisenkin suhteen. Kasvua tukevaa toimintaa on kuitenkin kovin vähän. Viime vuonna olimme Kasvu Openissa, mikä oli tosi hyvä homma", Olin valottaa sitä, miksi saapui tapahtumaan paikalle. "Ja saman tien kun kääntyi, niin löytyi ihminen, jolla on samansuuntaisia ajatuksia", jatkaa Olin ja osoittaa Salmista. Olin kokee tapahtuman erityisen tarpeelliseksi juuri siksi, että paikalla on samanlaisen tahtotilan omaavia yrittäjiä, jolloin tutustuminen on hedelmällisempää.

Myös Salminen tuli paikalle kasvuhalun innoittamana. "Ensisijaisesti odotin verkostoitumista, mutta sen lisäksi ihan konkreettista tietoa. Me olemme niin uusi yritys, että vielä ei ihan tiedä, mitä kaikkea tukea voisi olla tarjolla", hän kertoo.

Kuvateksti: Mirka Olinilla (vas.) ja Jenni Salmisella riitti keskusteltavaa yritysten kasvumahdollisuuksista.

Järjestäjät tyytyväisiä avaustapahtumaan

Iltapäivän aikana kuullaan neljä mielenkiintoista yrittäjätarinaa aina hevosten ja koirien superfoodin myynnistä insinöörin vetämään käännöstoimistoon. Osa yrittäjistä on käyttänyt TE-toimiston ja ELY-keskuksen yritysten kehittämispalveluita ja suosittelee niitä lämpimästi myös kuulijoille.

Suomen Yrittäjänaisten hallituksen puheenjohtaja Seija Estlander ja Liekki-hankkeen projektipäällikkö Pia Winqvist ovat innoissaan, kun hanke on saatu polkaistua käyntiin. "Minusta tuntuu, että ihmiset kaipasivat tätä. Odotus on ollut kova, että nyt yksinyrittäjiäkin jeesataan kasvun tielle", toteaa Winqvist.

Estlander kertoo kuulleensa heti paljon konkreettisia ideoita siitä, millaista tukea naisyrittäjät kasvuun kaipaavat. "Haluttiin että hankinnoista tulisi koulutusta ja etenkin siitä, miten hankintatarjouksia tehdään. Markkinointi, myynti, viestintä ja talouden hallinta, niissä on yleensä vaikeuksia. Se substanssiosaaminenhan yrittäjillä tavallisesti on hanskassa, mutta liiketoimintaosaamisessa voi olla petrattavaa."

Estlander muistuttaa, että naiset ovat olleet Suomessa yrityselämässä kunnolla mukana vasta verrattain vähän aikaa, eikä koko potentiaali ole vielä käytössä. "Naisten johtamat yritykset pärjäävät tutkimusten mukaan hyvin ja naisilla on Suomessa korkea koulutustaso, joten olisi hölmöläisten hommaa jättää puolet väestöstä noteeraamatta talouskasvun kirittämiseksi."

Kuvateksti: Suomen Yrittäjänaisten Liekki-hankkeen projektipäällikkö Pia Winqvist (vas.) ja hallituksen puheenjohtaja Seija Estlander suuntasivat tapahtuman päätyttyä jo katsetta tulevaan.

Myös Uudenmaan TE-toimiston puolelta tapahtumaa järjestämässä olleet Taru Raappana ja Jarmo Hartikainen iloitsevat onnistuneesta iltapäivästä. "Tapahtuma koettiin lämminhenkisenä, tsemppaavana ja positiivisena. Osallistujat lähtivät hyvillä mielin tapahtumasta. Tavoite saada hyvää yhteistyötä aikaiseksi tulee varmasti toteutumaan!", Raappana iloitsee. Jotakin tästä naisyrittäjien tapahtumasta jäi hänen mukaansa kuitenkin puuttumaan, nimittäin perinteinen pönötys. Vakavasti ottaen Raappana pitää tärkeänä myös sitä, että tämän kaltaiset tapahtumat tuovat TE-toimistoa lähemmäksi yrittäjäkenttää ja herättävät luottamusta TE-toimistoa kohtaan. "Yrittäjät olivat kiinnostuneita eri palveluista ja näin saamme niitä entistä tutummaksi yrittäjille", täydentää Hartikainen vielä päivän antia TE-toimiston näkökulmasta.

Kuvateksti: Uudenmaan TE-toimiston yritysten kehittämispalvelujen tiimi: Tuula Fonsell (vas.), Päivi Klingberg, Jarmo Hartikainen, Merja Lappeteläinen, Markku Kuutschin, Päivi Mattola, Kai Halonen ja Taru Raappana.

Katse tulevaan

Miten Liekki-hanke sitten jatkuu? Winqvist lupaa tästä uutisia Vappuun mennessä. Ensimmäinen koulutus- tai valmennusteema tulee todennäköisesti liittymään myynnin, markkinoinnin, sosiaalisen median ja viestinnän osaamiseen.

On helppo nähdä, että tällaisille kasvua sparraaville tapahtumille on tilausta. On myös hyvä muistaa, että parhaassa tapauksessa yhden yrityksen kasvu ja kansainvälisille markkinoille pääseminen voi hyödyttää suomalaisia yrityksiä myös laajemmin. Näin näyttävät ajattelevan ainakin paikalla olleet yrittäjät. "Koen suomalaisuuden ja pohjoismaisuuden viennin maailmalle tosi tärkeäksi. Myös se koetaan kasvuksi, että maailmalla osattaisiin osoittaa kartalla oikeaa kohtaa, kun kerromme olevamme Suomesta", Olin visioi. "Hei, tuo voisi olla ihan suoraan minun suustani!", Salminen huudahtaa.

Kuvateksti: Tapahtuman juontaja Uudenmaan TE-toimiston Riku Hautamäki innostui selfien ottoon.

Kuvateksti: Liekki-hanke on Suomen Yrittäjänaisten hanke, jossa Uudenmaan TE-toimisto on mukana yhteistyökumppanina.

Päivitetty: 18.08.2023