Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Etelä-Savon ammattibarometrin mukaan työvoimasta on niukkuutta, mutta rekrytointivaikeudet ovat tasaantuneet

Etelä-Savon TE-toimiston asiantuntijat tarkastelivat yhdessä ELY-keskuksen kanssa työvoiman saantia eri ammateissa Etelä-Savossa maaliskuun alussa. Kyseessä on kaksi kertaa vuodessa laadittava ammattibarometri. Arviointi ulottuu lähitulevaisuuteen. Pulaa osaavasta työvoimasta on maakunnassa enemmän kuin aikaisemmin. Rekrytointivaikeuksia pyritään vähentämään tehostamalla RekryKoulutusten tarjontaa työnantajille ja mm. helpottamalla työntekijöiden rekrytointia aiempaa useampiin ammatteihin EU:n ulkopuolisista maista, analysoi ennakointiasiantuntija Merja Toijonen Etelä-Savon ELY-keskuksesta.

Metalliteollisuus on jo vuosia kärsinyt hitsaaja- ja koneistajapulasta

Metalliteollisuudessa hitsaajien ja koneistajien työpaikkojen täyttäminen on ollut haasteellista jo vuosikausia. Tilanne jatkuu edelleen vaikeana. Rakennusalalla on koko maakunnassa pulaa osaavista toimihenkilöistä kuten rakennusinsinööreistä ja rakennusmestareista. Betonituotetyöntekijä on noussut Etelä-Savossa uudeksi rekrytointivaikeusammatiksi. Puunjalostusteollisuus on yleisesti ottaen onnistunut saamaan parhaiten tarvitsemansa työntekijät verrattaessa sitä muihin teollisuudenaloihin.

Osaajista on krooninen pula sosiaali-ja terveyspalveluissa

Opetus- ja kasvatusalalla on pulaa lastentarhanopettajista ja erityisopettajista. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on Etelä-Savossa pulaa lääkäreistä, sairaanhoitajista, lähihoitajista, psykologeista, puheterapeuteista, röntgenhoitajista ja sosiaalityöntekijöistä. Suurin määrällinen tarve on lähihoitajista ja sairaanhoitajista. Myös siivousalalla sekä ravintola- ja suurtalousalalla on rekrytointivaikeuksia.

Etelä-Savossa on vähän ammatteja, joissa työvoimasta on ylitarjontaa

Etelä-Savossa on työttömiä selvästi työvoiman kysyntää enemmän eli ammatissa on työvoimasta ylitarjontaa vain näissä ammateissa: yleissihteerit, myyjät, kirjapainotyöntekijät, rakennussähköasentajat sekä tieto- ja viestintäteknologian asentajat.

Seutukunnittaisessa työvoimantarjonnassa on eroja

Mikkelin seutukunnan (Mikkeli, Kangasniemi, Hirvensalmi, Mäntyharju, Pertunmaa, Puumala) työvoiman tarjontatilanne vastaa koko Etelä-Savon tilannetta.

Pieksämäen seutukunnassa (Juva ja Pieksämäki) yhdessäkään arvioidussa ammatissa ei ole ammattibarometrin mukaan ylitarjontaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen työvoiman rekrytointitilanne on haastavin Pieksämäellä, jossa näiden ammattien osuus työpaikoista on varsin iso. Työvoimareservit ovat todella niukat.

Savonlinnan seutukunnassa (Enonkoski, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava) rekrytointivaikeuksia on samoissa ammateissa kuin Etelä-Savossa (betonituotetyöntekijää lukuun ottamatta). Ylitarjontaa on samoissa ammateissa kuin koko Etelä-Savossa ja lisäksi ylitarjontaa on kirvesmiehistä, rakennussähköasentajista, putkiasentajista, rakennusmaalareista.

Koronapandemia ja Ukrainan sota näkyvät työmarkkinoilla

Majoitus- ja ravitsemisalalta on poistunut koronapandemian aikana paljon työntekijöitä kouluttautumaan ja työskentelemään muille aloille. Matkailualan kausityöpaikkojen täyttäminen tulee olemaan haastavaa. Ukrainan sodan vaikutukset maa- ja puutarhatalouden kausityövoiman saantiin askarruttavat. Samoin kausityövoiman riittävyys kotimaasta ja EU:n sisältä korostunee kesäkauden 2022 metsänhoitotöissä.

Etelä-Savon uusi työntekijän oleskelulupalinjaus vapauttaa uusia rekrytointivaikeusammatteja saatavuusharkinnasta

Etelä-Savon ELY-keskus laati uuden ulkomaisen työvoiman käytön yleisiä edellytyksiä koskevan alueellisen linjauksen maaliskuussa 2022. Sen mukaan EU:n ulkopuolista maista voidaan uusina aloina ilman saatavuusharkintaa hankkia työvoimaa betonituoteteollisuuteen, puutarhatyöhön ja siivoustyöhön. Aiemmin saatavuusharkinnasta vapautettuja ovat olleet sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattityöntekijät (lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat), hitsaajat ja koneistajat sekä maataloustyöntekijät. Saatavuusharkinta tarkoittaa, että työnantajan on julkaistava ilmoitus avoimesta työpaikasta TE-toimiston te-palvelut.fi –verkkosivuille vähintään kahdeksi viikoksi. Näin voidaan selvittää, onko tehtävään saatavissa työvoimaa EU/ETA-työmarkkinoilta.

Etelä-Savossa rekrytointivaikeuksia vähiten koko Suomessa

Etelä-Savossa on Tilastokeskuksen ja TEM:in vuosittain toteuttaman Työvoiman hankinta toimipaikoissa -selvityksen mukaan ollut v. 2021 vähiten rekrytointivaikeuksia Suomessa. Etelä-Savossa rekrytointivaikeuksia kohdanneita toimipaikkoja oli 39 %, koko maassa 48 %. Rekrytointivaikeuksien osalta on palattu koronaa edeltävään aikaan, sillä myös vuonna 2019 Etelä-Savossa oli rekrytointivaikeuksia vähiten Suomessa. Osuus oli tuolloin Etelä-Savossa 37 % ja koko maassa 44 % rekrytoivista toimipaikoista.

Linkit:

 

Lisätietoja:


Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija, Etelä-Savon ELY-keskus, puh. 0295 024 165

 

 

Päivitetty: 06.07.2023