null Kaakkois-Suomen ammattibarometri - Globaalit kriisit heijastuvat myös työmarkkinoille ja vaikutukset ovat moninaiset

Kaakkois-Suomen syksyn 2022 ammattibarometrin syyskuussa pidetyissä arviointitilaisuuksissa nousi esille globaalien kriisien heijastuminen työmarkkinoille. Inflaation kiihtyminen, hintojen kallistuminen ja mm. raaka-aineiden ja erilaisten komponenttien toimitusvaikeudet vaikuttavat monella alalla elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin ja työllistämisnäkymiin.

Vaikutukset ovat kuitenkin moninaisia, ja pitkäjänteinen suunnittelu onkin tästä syystä hankalaa. Osa kriiseistä voi lisätä työvoiman ja palvelujen tarvetta joillakin aloilla, kuten esimerkiksi ilmastointi- ja jäähdytyslaiteasentajien kohdalla, ja vastaavasti hidastaa kasvua toisaalla. Barometrin mukaan ns. pula-ammattien määrä (pulaa osaavista tekijöistä) kokonaiskuvassa ei ole kuitenkaan olennaisesti muuttunut viime keväästä.

Työvoimapulaa ilmenee tänä syksynä 60 eri ammatissa, joista suurin osa on edelleen sosiaali- ja terveysalalla.

Kuvituskuva, Kaakkois-Suomen ammattibarometri

Ylitarjontaa on tällä hetkellä 12 ammattiryhmässä, joista ykkössijaa pitää viime kevään tapaan yleissihteerit. Muita ylitarjonta-aloja ovat mm. kuvataiteilijat, mainonnan- ja markkinoinnin asiantuntijat sekä johdon sihteerit ja osastosihteerit. Opetusalalla työvoiman kasvaneeseen tarpeeseen vaikuttavat mm. oppilaiden yksilöllisen erityistuen tarpeen kasvaminen sekä lähivuosina eläköityvien ammattilaisten määrä. Teollisuudessa investoinnit ja kasvutavoitteet kasvattavat työvoiman tarvetta. 

Imatran seutu

Ammattibarometrin mukaan suurin pula työntekijöistä Imatran seudulla on edelleen sosiaali- ja terveysalalla, jonne tarvitaan erityisesti päteviä sairaanhoitajia, lähihoitajia ja terveydenhoitajia. Ravintola-alalla kasvua hidastavat sekä koronapandemian seurauksena alalta poislähteneiden suuri määrä, että kustannusten nousu. Opetusalalla työvoimapulaa on sekä lastentarha, että erityisopettajista. Lisäksi puhtaanapidon tehtäviin ja ravintola/keittiöalalla työvoiman saannissa on haasteita. Metallialalla pulaa on erityisesti ammattitaitoisista CNC-koneistajista ja hitsaajista. Sähköalalla on pulaa esimerkiksi automaatio-osaajista sekä alan ammattiopettajia, ja pula ilmastointi- ja jäähdytyslaiteasentajista on kasvanut edelleen.

Sen sijaan ylitarjontaa on mm. tietoliikenne-, media- ja taidealoilla. Toimistotöissä, kuten sihteerien tehtävissä, osaamisen vaatimukset ovat osittain muuttuneet ja yleistehtäviä on tarjolla aiempaa vähemmän. Myös kaupan alalla on havaittu osaamisvajetta, joka vaikeuttaa työnhakijoiden ja avoinna olevien tehtävien kohtaantoa.

Lappeenranta

Lappeenrannan seudulla kysyntää työvoimasta on edelleen erityisen paljon sosiaali- ja terveysalalla, jonne kaivataan erityisesti päteviä lähihoitajia ja sairaanhoitajia. Alan työvoimapulaa on jonkin verran onnistuttu helpottamaan palkkaamalla hoiva-avustajia. Työvoiman kysyntää on runsaasti myös ravintola-alalla sekä ICT alalla, jolla kilpailu osaavasta työvoimasta on kovaa ja vetovoima pääkaupunkiseudulle sekä ulkomaille on kasvanut edelleen.

Metallialan osaavan työvoiman tarve kohdentuu erityisesti koneistajiin ja hitsaajiin, mutta muutoin alan työvoimapulaa on hieman onnistuttu paikkaamaan työperäisen maahanmuuton avulla. Teollisuuden työvoiman tarve on kasvanut, ja alalla on pulaa pätevistä LVI- ja sähköasentajista ja kokoonpanijoista. Ylitarjontaa työvoimasta on kulttuurialoilla ja ns. toimistotöissä kuten sihteerin sekä mainonnan- ja markkinoinnin tehtävissä työskentelevissä. Ylitarjonta suhteessa avoimiin työpaikkoihin on kuitenkin pienentynyt kuluvan puolen vuoden aikana, sillä työttömien työnhakijoiden määrä on vähentynyt.

Kouvola

Myös Kouvolassa sote-alan haasteet jatkuvat ja avoimiin työpaikkoihin ei löydy päteviä hakijoita. Tarvetta on useissa alan ammattiryhmissä, kuten muuallakin Kaakkois-Suomessa. Ravintola-, puhtaanapito- ja rakennusalalle tarvitaan lisää työvoimaa. Alueen pula-ammatteja ovat mm. psykologit, isännöitsijät, katsastajat, insinöörit ja suunnittelijat, röntgenhoitajat, välinehuoltajat, taksinkuljettajat ja parturi-kampaajat. Osassa ammatteja tarvitaan myös osaamisen päivitystä.

Kouvolassa panostetaan elintarvikealan koulutuksiin, jotta vastattaisiin alan osaajatarpeisiin ja kasvusuunnitelmiin. Sijainti logistiikan risteyskohtana voi tuottaa lisää työllisyyttä sekä matkailuun että tavarakuljetukseen. Ylitarjontaa on jonkin verran taide- ja ICT-alalla sekä varastotyöntekijöiden kohdalla. Yleissihteerien työllistyminen on haastavaa, koska osalta puuttuu vaadittua erikoisosaamista. Markkinoinnin ja mainonnan osaajia on runsaasti suhteessa avoimiin työpaikkoihin.

Kotka-Hamina

Sote-alan työvoimapula koskee myös Kotka-Haminan seutua ja erityisen paljon paikkoja on täyttämättä lähihoitajien, sairaanhoitajien ja hoiva-avustajien sekä puheterapeuttien ja psykologien tehtävissä. Tarvetta on lisäksi ilmalämpöpumppujen asentajista ja sähköalan koulutuksen saaneista henkilöistä, jotka voivat toimia aurinkopaneelien ja kylmälaitteiden asentajina. Tietoliikenteen ja tietotekniikan aloilla on kysyntää insinöörikoulutuksen omaavista tekijöistä. Työnjohtajia tarvitaan lisää eri aloille. Ravintola-alan työtekijäpula jatkuu edelleen ja mm. kokkeja on liian vähän saatavilla.

Ylitarjontaa on yleissihteereistä eikä työpaikkojen määrä vastaa koulutuksesta valmistuneiden määrää. Alalla tarvitaan tänä päivänä myös erikoisosaamista. Puutarhatyöntekijän, varastotyöntekijänja rakennusmaalarin ammattien osalta työnhakijoita on liikaa avoimiin työpaikkoihin nähden.


Ammattibarometri on työvoiman tarpeen arviointi, joka kuvaa noin 200 keskeisen ammatin kysyntää ja työvoiman saatavuusnäkymiä seuraavan puolen vuoden aikana. Kaakkois-Suomen TE-palvelujen asiantuntijat sekä monialainen verkostoryhmä arvioivat työvoiman tarjontaa ja työmarkkinoiden tarpeita seutukunnittain.

Ammattibarometri perustuu TE-palvelujen asiakasrajapinnasta saamaan tietoon työnantaja- ja työnhakija-asiakkaiden tarpeista ja näkymistä, yrityshaastatteluista ja barometreistä saatuun informaatioon, tuotettuun tilastotietoon tai esimerkiksi ns. hiljaiseen tietoon.

Ammattibarometri laaditaan kaksi kertaa vuodessa, seuraava arvio tehdään keväällä 2023.

Lisätietoja Kaakkois-Suomen TE-toimisto:

Minna Ollikainen, koordinaattori,
yrityspalvelut, puh. 0295 042119,
minna.ollikainen@te-toimisto.fi

Antero Järvinen, palvelupäällikkö,
yrityspalvelut, puh 0295 042 068,
antero.jarvinen@te-toimisto.fi

Päivitetty: 18.08.2023