Ajankohtaiset

<< Takaisin

Uutisia

null Kainuun työttömyys pienenee nopeasti

Kainuussa oli maaliskuun lopussa 2 962 työtöntä työnhakijaa, mikä on 572 henkeä vähemmän (-16 %) kuin vuotta aiemmin. Myös koronakriisiä edeltävään vuoden 2019 maaliskuun loppuun verrattuna työttömyys väheni 487 hengellä (-14 %). Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen vuoden 2019 maaliskuusta oli suurinta koko maassa. Koko maassa työttömyys pieneni vuoden takaisesta 24 % ja kasvoi kolmen vuoden takaisesta 5 %.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, eli työttömyysaste, oli Kainuussa kuun lopussa 9,6 %, mikä on 1,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 1,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Kainuun työttömyysaste oli ELY-keskusalueista kahdeksanneksi matalin, koko maassa se oli 9,5 %.

Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi pitkän pienentymisen jälkeen koronakriisin ensimmäisen vuoden ajan, mutta on jälleen vähentynyt viime vuoden huhtikuusta lähtien. Maaliskuussa pitkäaikaistyöttömyys oli ensimmäistä kertaa vuoden 2019 tasolla - pitkäaikaistyöttömiä oli 720, mikä on täsmälleen saman verran kuin vuoden 2019 maaliskuun lopussa. Vuoden takaisesta pitkäaikaistyöttömyys laski 14 % (-121).

Useilla aloilla työvoimapulaa

Työvoiman kysyntä oli Kainuussa vuonna 2021 ennätyksellistä ja kasvu on jatkunut alkuvuonna. Maaliskuun aikana TE-palveluihin ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja 1 286 eli 10 % enemmän (+113) kuin vuosi sitten.

Monilla aloilla on ollut pitkään työvoimapulaa ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, siivoojia, terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia -, suojelu- ja vartiointityöntekijöitä, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöitä sekä prosessityöntekijöitä.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.

Seuraava työllisyyskatsaus julkaistaan 24. toukokuuta 2022.

Yhteyshenkilöt

 

Kainuun ELY-keskus
Yritys- ja työvoimapalvelut
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen
p. 0295 023 886, atte.laitinen@ely-keskus.fi

Kainuun TE-toimisto
johtaja Pauli Piilma
p. 0295 023 106, pauli.piilma@te-toimisto.fi

Päivitetty: 06.07.2023