Ajankohtaiset

<< Takaisin

Uutisia

null Kainuun työttömyysaste laski 9,5 %:iin elokuun lopussa

Kainuun työttömien määrä oli elokuun lopussa muusta maasta poiketen koronakriisiä edeltävää tasoa matalammalla. Työvoiman kysyntä on ollut alkuvuonna ennätyksellistä ja moniin tehtäviin on vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja.

Kainuussa oli elokuun lopussa 2 932 työtöntä työnhakijaa, mikä on 256 henkeä vähemmän (-8 %) kuin vuotta aiemmin. Kainuun työttömyys on muusta maasta poiketen poikkeusaikaa edeltävää tasoakin matalammalla, vuoden 2019 elokuun loppuun verrattuna työttömiä oli 120 henkeä vähemmän (-4 %). Koko maassa työttömyys pieneni vuoden takaisesta 15 % ja kasvoi kahden vuoden takaisesta 21 %.   

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kainuussa kuun lopussa 9,5 %, mikä on 0,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten ja saman verran kuin kaksi vuotta sitten. Osuus oli ELY-keskusalueista viidenneksi matalin. Koko maassa työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 10,7 %, mikä on 1,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten ja 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin kaksi vuotta sitten.

Pitkäaikaistyöttömyys on ollut pitkän pienentymisen jälkeen korona-aikana nousussa, mutta kasvu vuoden takaiseen verrattuna on pienentynyt kesäkuusta lähtien. Pitkäaikaistyöttömiä, eli yli vuoden työttömänä olleita, oli 801, mikä on 14 % (+95) vuoden takaista enemmän – vielä toukokuussa kasvua tuli 31 % edellisvuodesta.

Uusia avoimia työpaikkoja merkittävästi vuoden takaista enemmän

Työvoiman kysyntä on ollut Kainuussa alkuvuonna ennätyksellistä ja jälleen elokuussa uusia työtehtäviä tuli kuukauden aikana avoimeksi 92 % enemmän (+582) kuin vuotta aikaisemmin, yhteensä 1 217. Monilla aloilla onkin ollut pitkään työvoimapulaa ja useisiin tehtäviin on vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Elokuussa vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, laskennan ja varastoinnin toimistotyöntekijöitä, prosessityöntekijöitä, terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia –, asiakaspalvelutyöntekijöitä, siivoojia sekä avustavia keittiö- ja ruokatyöntekijöitä.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.

Seuraava työllisyyskatsaus julkaistaan 26. lokakuuta 2021.

Lisätietoja

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yritys- ja työvoimapalvelut -yksikkö
Atte Laitinen, 029 502 3886
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
Tiina Veijola, 029 503 9116
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

Päivitetty: 06.07.2023