Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Kevät tuo muutoksia asiakaspalveluun

Kuvan kummassakin reunassa koottua palapeliä ja niden keskellä tyhjäksi jätetty tila. Kuvan päällä hakukonetta kuvaava elementti, jonka sisällä teksti "te-palvelut.fi".

Pirkanmaan henkilöasiakkaiden palvelut muuttuvat käynnistyneen työllisyyden kuntakokeilun ja TE-palvelujen uudistuvan toimintamallin myötä. Maaliskuussa osa henkilöasiakkaista siirtyy kuntien asiakkaiksi ja osa jää TE-toimistoon. Kuntakokeiluun siirtyvän asiakkaan palveluista vastaa pääasiallisesti hänen kotikuntansa.

Henkilöasiakkaiden asiakaspalvelua sovitetaan yhteen Tampereella

Varmistaaksemme henkilöasiakkaille hyvän palvelun, sovitamme asiakaspalvelua yhteen Tampereella. Maaliskuun puolesta välistä alkaen Pirkanmaan TE-palveluiden toimipaikassa Pellavatehtaankadulla palvellaan myös Tampereen työllisyys- ja kasvupalveluiden henkilöasiakkaita, kun osa kaupungin työntekijöistä siirtyy työskentelemään tiloihin.

Asiakaspalvelussa tapahtuvat muutokset saattavat aiheuttaa viivettä henkilöasiakkaiden asioiden käsittelyaikoihin, kuten yhteydenottopyyntöihin vastaamiseen. Asioithan kanssamme ensisijaisesti verkossa Oma asiointi -palvelun kautta ja hyödynnä tarvittaessa TE-puhelinpalvelua. Käyntiasioinnissa noudatamme koronapandemiaan annettuja suosituksia ja ohjeita. Ethän asioi toimipaikassamme, jos sinulla on flunssan oireita, pidä turvaväliä, huolehdi hyvästä käsihygieniasta ja noudata suositusta kasvomaskin käytöstä. Saat myös työnhaun ohjausta puhelimitse tai etänä.

Päivitetty: 06.07.2023