null Matkailualan työntekijät toivovat moniosaamista kehittäviä koulutuksia

Helmikuussa 2021 Lapin TE-palvelut lähetti kyselyn, joka oli suunnattu matkailualalla työskennelleille TE-palveluiden asiakkaille. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää minkälaisia TE-palveluita matkailualan työntekijät toivovat saataville ja näin ollen asiakkaamme pääsivät vaikuttamaan palveluiden suunnitteluun.

Lyhyessä kyselyssä selvitettiin matkailualan tekijöiden työkokemusta ja taustaa sekä vastaajien arvioita millaisia muutoksia alan sisällä ja sen tehtävissä nähdään tulevina vuosina. Suurimpana nousi esille se, että moniosaamista vaativat tehtävät lisääntyvät ja työtä tehdään tulevaisuudessa pienemmällä henkilöstömäärällä. Lisäksi matkailualan monimuotoisuus nousi esiin voimakkaasti ja sitä varten tarvitaan osaamisen laajentamista ja kehittämistä.

“Ala on muuttunut ja muuttaa yhä muotoaan, mutta on yhä olemassa ja vaatii osaamisen kehittämistä. Lappi ei ole kartalta hävinnyt eikä matkailukaan”, sanoo Lapin TE-palveluiden palvelupäällikkö Marjut Tauriainen.

Lisäksi alan tulevaisuuden suhteen koetaan, että digitaalinen osaaminen korostuu ja virtuaalimatkailun arvellaan olevan uusi trendi, niin sanottu volyymimatkailu vähenee ja tulee enemmän tarvetta yksilöllisille palveluille ja matkoille. Myös kotimaan matkailijoiden määrän arveltiin lisääntyvän ja se näkyy markkinoinnin kohdentamisena.

 

Koulutuksia tarpeeseen

Kyselyssä nousi esiin erilaisia kehittämis- sekä koulutustarpeita. Tarpeet liittyivät esimerkiksi kielitaidon lisäämiseen, digitaalisten taitojen kehittämiseen, verkosto-osaamiseen, markkinointiin sekä tuotteistamiseen ja palvelumuotoiluun.

“Räätälöimme yhdessä oppilaitosten ja koulutusorganisaatioiden kanssa sekä työnhakijoille, että työnantajille eri tarpeisiin palveluita. Yritykset voivat myös hyödyntää koulutustarjontaamme ja kannustammekin yrityksiä tutustumaan koulutusten ja palveluiden sisältöihin. Useat koulutuksistamme ovat verkkototeutuksia, joten mistä päin Lappia tahansa voi osallistua mukaan. Tarjonnastamme voi löytyä esimerkiksi rekrytointiin apua”, toteaa Lapin TE-palveluiden palvelupäällikkö Marjut Tauriainen.

Lapin TE-palvelut räätälöivät työnantajien tarpeisiin RekryKoulutuksia, joka on hyvä vaihtoehto, jos työnantajalla on vaikeuksia löytää ammattitaitoisia työntekijöitä. Näissä tarkoitus on kouluttaa työntekijöitä suoraan yritykseen. TäsmäKoulutus puolestaan on tarkoitettu yrityksen nykyiselle henkilöstölle, tämä on hyvä vaihtoehto silloin kun on tarpeen päivittää yrittäjän tai työntekijän osaaminen ajan tasalle.

 

Tässä muutama esimerkki viimeisimmistä koulutuksista:

 

  

Tarjoamme koulutuksia laajasti eri aloilta. Jos et löytänyt yllä listatuista itsellesi sopivaa, tutustu kaikkien alojen työvoimakoulutuksiin verkkosivuillamme. 

 

Päivitetty: 06.07.2023