Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Mitä työttömän on hyvä huomioida vuodenvaihteessa?

Työttömyysturvalakiin on tehty joustoja koronaviruspandemian takia. Tavoitteena on ollut turvata sekä palkansaajien että yrittäjien toimeentuloa. Osaa poikkeussäännöksistä jatketaan maaliskuun 2021 loppuun. Lomautetun laajennettu oikeus opiskeluun lomautusaikana jatkuu vuoden 2021 loppuun.

Opiskelu ei vaikuta lomautetun työttömyysturvaan

Lomautetut ovat voineet väliaikaisesti opiskella päätoimisesti ilman, että se vaikuttaa työttömyysetuuteen. Lakimuutoksen voimassaoloa jatketaan 31.12.2021 asti. Muutos koskee lomautettuja, joiden lomautus on alkanut 16.3.2020 tai sen jälkeen.

Muutos helpottaa työn ohella opiskelevan lomautetun työttömyysetuuden hakemista ja saamista lomautusajalta, kun TE-toimisto ei arvioi opintojen sivu- tai päätoimisuutta.

Yrittäjä voi saada työmarkkinatukea

Yrittäjät ovat voineet saada väliaikaisesti työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt koronaviruspandemian takia. Säännöksen voimassaoloa jatketaan 31.3.2021 asti.

Työmarkkinatuen maksaminen edellyttää, että henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja TE-toimisto antaa hänen oikeudestaan työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle.

Myös yritystulojen sovittelua, joka perustuu yrittäjän omaan ilmoitukseen, jatketaan maaliskuun loppuun.

Poikkeukset työttömyysetuuden sovittelussa

Työttömyysetuuden suojaosaa on korotettu väliaikaisesti 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa ja 279 eurosta 465 euroon neljän kalenteriviikon aikana. Muutos on voimassa 31.3.2021 asti.

Etuushakemusten käsittelyn keventämiseksi 31.3.2021 asti työttömyysetuuden sovittelussa ei sovelleta niin kutsuttua erityistä sovittelujaksoa ja siihen liittyvää laskennallista palkkaa.

Poikkeusta yritystoiminnasta saatavien tulojen sovittelusta yrittäjän omaan ilmoitukseen perustuen sovelletaan 31.3.2021 asti myös muihin työttömyysturvan saajiin kuin niihin yrittäjiin, jotka saavat työmarkkinatukea edellä todetun poikkeussäännöksen perusteella.

Työttömyysetuutta voi saada laajennetusti ennakkona

Työttömyysetuutta on voitu väliaikaisesti maksaa hakemuksen perusteella ennakkona ilman päätöstä enintään kuudelta kuukaudelta. Tavanomaisesti aika on kaksi kuukautta. Poikkeuksen voimassaoloa jatketaan 31.3.2021 asti.

Liikkuvuusavustusta voi saada yli kaksi tuntia kestävään työmatkaan

Liikkuvuusavustusta on voitu väliaikaisesti maksaa kokoaikatyöhön, jos henkilön päivittäisen työhön liittyvän matkan kesto työsuhteen alkaessa ylittää kaksi tuntia. Tavanomaisesti matka-ajan tulisi kestää yli kolme tuntia. Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa myös, jos henkilö muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia. Poikkeusta sovelletaan työhön, joka on alkanut viimeistään 31.3.2021.

Vuodenvaihteessa päättyvät poikkeussäännökset

Osa koronapandemian takia tehdyistä väliaikaisista lakimuutoksista on voimassa vuoden 2020 loppuun. Tämän jälkeen sovelletaan normaaliajan lainsäädäntöä.

31.12.2020 asti voimassa olevat lakimuutokset:

  • Työnhaun voimassaolo ei pääty TE-palvelujen verkkopalvelussa tehtyjen erehdysten takia.
  • Työnhakijan oikeus työttömyysetuuteen jatkuu työttömyysturvalaissa tarkoitettujen lyhytkestoisten opintojen estämättä, vaikka opinnot viivästyvät koronaviruspandemian takia yli kuuteen kuukauteen.
  • Työnhakija voi keskeyttää työllistymistä tukevan palvelun koronaviruspandemiasta johtuvasta perustellusta syystä.
  • Työnhakijan omaehtoisten opintojen 24 tai 48 kuukauden enimmäistukiaikaa voidaan jatkaa, jos opintojen eteneminen on viivästynyt koronaviruspandemian vuoksi.
  • Työttömäksi ja lomautetuksi jääneelle maksetaan työttömyysetuutta myös viiden päivän omavastuun ajalta.
  • Palkansaaja voi saada oikeuden työttömyyspäivärahaan 13 kalenteriviikon työssäoloehdolla tavanomaisen 26 kalenteriviikon sijaan.
  • Työttömyyspäivärahan enimmäisaika ei kulu.

Lue lisää 

Työttömyysturvan poikkeussäännökset: Mitä työttömän on hyvä huomioida vuodenvaihteessa? Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote, 17.12.2020 (tem.fi)

Päivitetty: 06.07.2023