Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Opettajaksi kannattaa opiskella

Opetusala on vetovoimainen ammattiala. Pätevistä opettajista on yhtä kova kysyntä kuin terveys- ja hoitoalan ammattilaisista. Korkeakoulututkinnon suorittanut, epäpätevänä työskentelevä opettaja voi tietyin edellytyksin pätevöityä TE-toimiston omaehtoisen opiskelun palvelulla aine- ja erityisopettajaksi, opinto-ohjaajaksi tai ammatilliseksi opettajaksi. Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella edellyttää aina TE-toimiston toteaman koulutustarpeen.

Etelä-Savossa työskentelee noin 2 600 varhaiskasvatuksen ja opetuksen asiantuntijaa

Etelä-Savossa työskenteli vuonna 2019 Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan yhteensä noin 2 600 opettajaa ja muuta opetusalan erityisasiantuntijaa, kertoo ennakointiasiantuntija Merja Toijonen Etelä-Savon ELY-keskuksesta.

Suurin ryhmä on peruskoulun alaluokkien opettajat ja lastentarhanopettajat, joita on yhteensä yli 900. Yliopisto- ja korkeakoulunopettajia on noin 200 ja ammatillisen koulutuksen opettajia noin 300. Lukion ja peruskoulun yläasteen opettajia on noin 500. Muihin opetusalan erityisasiantuntijoihin kuuluvat muun muassa erityisopettajat, kieltenopettajat, taideaineiden opettajat sekä opinto-ohjaajat. Tähän ryhmään kuuluu noin 650 henkilöä.

- Viime vuosina on eniten parantunut peruskoulun alaluokkien ja varhaiskasvatuksen opettajien työllisyys. Työnvälitystilasto osoittaa, että heidän työttömyysasteensa (2 % elokuussa 2022) on jopa alempi kuin lähihoitajilla, korostaa Toijonen.

Määräaikaiset työsuhteet ovat tyypillisiä myös opetusalalle 

Opetusalalle on tyypillistä, että työsuhteita päättyy keväisin. Työttömien määrä kesä-heinäkuussa 2022 oli Etelä-Savossa lähes kaksinkertainen elokuun loppuun verrattuna. Koulutuksen toimialalta väheni vuosina 2015–2020 Etelä-Savossa yhteensä noin 400 työpaikkaa. Näistä opettajien paikkoja oli lähes 300. Eniten vähenivät muiden opetusalan erityisasiantuntijoiden työpaikat. Sen sijaan lastentarhanopettajien työpaikkojen määrä lisääntyi hiukan.

Mikkelin kaupunki on vetovoimainen opettajien rekrytoija

- Mikkelin kaupunki on onnistunut rekrytoimaan opettajia vakituisiin ja pitkiin määräaikaisiin virkasuhteisiin. Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen lakkauttaminen näkyy vaikeutena palkata kohta valmistuvia tai juuri valmistuneita vakituisiin ja määräaikaisiin virkoihin, kertoo Mikkelin kaupungin opetusjohtaja Seija Manninen.


- Olemme Mikkelissä huomanneet, että hakijamärät ovat joka vuosi vähentyneet myös vakituisiin virkoihin. Luokanopettajien osalta tilanteeseen on suurella todennäköisyydellä vaikuttanut Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen lakkauttaminen. Lisäksi aineenopettajista on pulaa lähes aineesta riippumatta. Erityisopettajapula on valtakunnallinen. Kelpoisia sijaisia on vaikea löytää erityisesti lyhyempiin sijaisuuksiin, jatkaa Manninen.

Kelpoiselle opettajan sijaiselle koko vuoden palkka, ellei vakinainen viranhaltija palaa kesäksi töihin

- Vuosien ajan Mikkelin kaupungilla on toimittu niin, että kelpoisille opettajille maksetaan palkka heinäkuun loppuun saakka, jos vakinainen viranhaltija ei ”palaa töihin” kesäksi. Näin ei toimita läheskään kaikissa kaupungeissa. Tällä on pyritty siihen, että saisimme kannustettua kelpoisia opettajia tulemaan ja pysymään Mikkelin kaupungin palveluksessa, kertoo Seija Manninen.

Opettajina työskentelee sekä kelpoisia että ei-kelpoisia opettajia

Opettajan kelpoisuusehdot ovat valtakunnallisia. Kelpoisuusehdot täyttävä voidaan palkata vakinaiseen virkaan. Usein kysytään, millä osaamisella voi toimia opettajan sijaisena. Mannisen mukaan Mikkelin kaupungilla on Kuntarekryssä mahdollisuus ilmoittautua sijaiseksi. Myös koulujen rehtoreihin voi ottaa suoraan yhteyttä.


- Luokanopettajan sijaisen osalta monipuolinen osaaminen (esim. taito- ja taideaineet) katsotaan eduksi, jos vaikka vastavalmistuneena ylioppilaana pohtii opettajan sijaisuuksiin hakeutumista ammatinvalintaansa miettiessään, vinkkaa Manninen.


- Mikkelin kaupungille pääsee suorittamaan opettajan opintoihin sisältyviä harjoitteluja. Vaikka lasten määrä maakunnassa vähenee koko ajan, on opettajan töitä tarjolla. Esimerkiksi Mikkelistä eläköityy paljon opettajia lähivuosina, Manninen toteaa.

Isoille paikkakunnille löytyy opettajia, syrjäisiin kouluihin rekrytointi on vaikeampaa

Isojen paikkakuntien avoimet opettajan työpaikat saadaan kohtuullisesti täytettyä. Syrjäisiin kouluihin ei saa helposti edes epäpäteviä opettajia sijaisuuksiin.


- Hankaluuksia tuottavat muun muassa kulkemisvaikeudet. Työnhakijoilla ei välttämättä ole omaa autoa ja kouluihin ei ole opettajien työaikoihin sopivia julkisia kulkuyhteyksiä, kertovat asiantuntijat Heidi Piskonen ja Teija Sironen Etelä-Savon TE-toimistosta.

Määräaikaiset virkasuhteet näkyvät TE-toimistossa asiakasmäärien kausivaihteluna

Piskosen mukaan esimerkiksi peruskouluissa moni päteväkin opettaja työskentelee lyhyillä sopimuksilla. Töitä saattaa olla vain kolme päivää viikossa tai muutamia päiviä kuukaudessa. TE-toimiston tilastoissa he näkyvät työttömyysturvalainsäädännön mukaan työttöminä, vaikka ovatkin silloin tällöin töissä. Myös opinto-, vuorottelu- ja vanhempainvapaan pidempiä sijaisuuksia on tarjolla.


Monella opettajana työskentelevällä ei ole kesäksi voimassa olevaa virkasopimusta, mutta uusi sopimus on jo elokuulle valmiina. Tuolloin he ovat TE-toimistossa työttöminä työnhakijoina. Myös kansalaisopiston opettajilla on usein määräaikainen, osa-aikainen sopimus. He ovat työttömänä joulun ja kesän ajan.


- Pätevien opettajien määräaikaisuuksien yhtenä lisäsyynä on se, että henkilöltä puuttuu tarvittava suuntautumispätevyys. Esimerkiksi luokanopettaja, jolla ei ole kotitalousopettajan pätevyyttä, työllistyy kyseiseen paikkaan epäpätevänä, korostaa Sironen.

Työllistymismahdollisuuksiaan voi parantaa laajentamalla työnhakualuettaan

- Etelä-Savossa on kouluja paljon. Pelkästään lähikouluun töihin hakeminen voi hidastaa työllistymistä merkittävästikin. Lisäksi kannattaa hankkia pätevyyksiä, vinkkaa asiantuntija Laura Kekkonen Etelä-Savon TE-toimistosta.

Pätevöitymiskoulutus omaehtoisina opintoina työttömyysetuudella

Monet epäpätevinä opettajina ja kasvattajina työskentelevät opiskelevat oman työnsä ohella hankkiakseen pätevyyksiä. Pätevöitymiskoulutus on tietyin edellytyksin mahdollista suorittaa omaehtoisena opiskeluna työttömyysetuudella. Tämä edellyttää aina TE-toimiston toteaman koulutustarpeen.


- Asiakkaillamme on todella hyviä opiskelusuunnitelmia, kun keskustelemme yhdessä omaehtoisesta opiskelusta työttömyysetuudella, kertoo psykologi Malla Laamanen Etelä-Savon TE-toimistosta.


- Kasvatus- ja opetustöissä toimineista osa täydentää korkeakoulututkintoa erityisopettajan opinnoilla, osa aineenopettajista pätevöityy toisen tai kolmannen aineen opettajaksi. Ammatillisten aiheiden opettajaksi pätevöityvät korkeakoulututkinnon suorittaneet hakeutuvat ammatillisen opettajankorkeakoulun opintoihin, luettelee Laamanen.


Kun asiakkaalla on jo suoritettuna korkeakoulututkinto, opettajan pedagogiset opinnot kestävät yhden lukuvuoden. Laura Kekkosen mukaan opinnot on usein mahdollista suorittaa puhtaasti verkko/etäopintoina. Tällöin asiakkaiden ei tarvitse edes muuttaa tai pendelöidä päivittäin opiskelupaikkakunnan ja oman kodin väliä.


- Kynnys aloittaa opinnot omaehtoisina opintoina tai opintovapaalla nousee opintoja harkitsevan perhetilanteen mukaan. Jos on perhettä ja esimerkiksi asuntolainaa maksettavana, punnitsee töistä vapaan ottamista ja opiskelua pitempään, toteaa Laamanen.

Opintoajatuksistaan on hyvä keskustella oman TE-toimiston asiantuntijan kanssa hyvissä ajoin ennen opintojen suunniteltua aloittamista. Näin saa parhaiten tiedon siitä, voidaanko opintoja tukea omaehtoisena koulutuksena työttömyysetuudella tai mitä muita vaihtoehtoja opintojen toteuttamiselle voisi olla.

- Moni tekee opintojen harjoittelujaksot Etelä-Savossa ja saa näin jalan jo koulun oven väliin tulevia töitä ajatellen, vinkkaa Kekkonen.

Kesken jääneet opettajan tai varhaiskasvattajan korkeakouluopinnot voi viimeistellä omaehtoisilla opinnoilla työttömyysetuudella

TE-palveluilla ei ole lain mukaan mahdollisuutta järjestää työvoimakoulutusta, jossa työtön henkilö voisi suorittaa kesken jääneen opettajan tai varhaiskasvattajan korkeakoulututkinnon loppuun.


- Joitakin erillislainsäädäntöjä on määräaikaisina ollut, mutta tällä hetkellä ei ole voimassa lakia, jolla esim. varhaiskasvattajan korkeakoulututkinnon voisi suorittaa työvoimakoulutuksena loppuun, kertoo asiantuntija Sari Paakkunainen Etelä-Savon TE-toimistosta.


Kesken jääneitä tutkintoon johtavia korkeakouluopintoja on mahdollista jatkaa omaehtoisina opintoina työttömyysetuudella, mikäli TE-toimisto toteaa koulutustarpeen ja muut opintojen tukemisen edellytykset täyttyvät. Arviointi on aina tapauskohtainen. Opinnoista kannattaa keskustella TE-palvelujen asiantuntijoiden kanssa.


- Esimerkiksi soitto valtakunnalliseen Koulutusneuvonnan puhelinpalveluun on oiva keino selkiyttää opiskelusuunnitelmia, vinkkaa Paakkunainen.
- Riippuu suoritettavien opintojen määrästä, ehtiikö tutkintoa saada tukiaikana kokonaan valmiiksi.

Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella pähkinänkuoressa

Hakeutuminen omaehtoisiin opiskeluihin alkaa aina keskustelulla ja koulutustarpeen arvioinnilla TE-palvelujen asiantuntijan kanssa. Tarvittaessa asiakas ohjataan uraohjaukseen psykologeille ja tai koulutusneuvontaan selkeyttämään omia suunnitelmia. Koulutustarvetta voidaan arvioida myös TE-toimiston asiantuntijaryhmässä.

Hakija on

  • Vähintään 25-vuotias koulutuksen alkaessa (jos jatkaa kesken jääneitä / työssä ollessa aloitettuja opintoja, on jatkamispäivänä oltava 25-vuotias).
  • Työnhakijana TE-toimistossa koulutuksen alkamis-/jatkamispäivänä.
  • Oikeutettu työttömyysturvaan.

Hakijalla on TE-toimiston toteama koulutustarve.

Opinnot ovat

  • Päätoimisia, laajuudeltaan 3 ov tai 5 op tai 4,5 osp/kk tai 25h/vko.
  • Opiskelutavalla ei ole merkitystä.
  • Muita kuin yliopiston jatkotutkintoja
  • Keskeytyneet vähintään vuotta aiemmin tai jos opinnot on aloitettu työsuhteen aikana tai työvoimakoulutuksena.

Tukiaika, tuen määrä ja opintojen seuranta

  • Tukea voidaan myöntää yhtä opintokokonaisuutta kohti opintojen laajuus huomioiden korkeintaan 24 kk (perusopetuksessa 48 kk).
  • Jos opinnot jatkuvat tukiajan päättymisen jälkeen, katsotaan henkilö päätoimiseksi opiskelijaksi, eikä hän ole oikeutettu työttömyysturvaan.
  • Tuki on sen työttömyysturvan suuruinen, johon hakijalla on muutenkin oikeus. Tuen ja mahdollisen korotusosan maksaa KELA tai työttömyyskassa.
  • Kulukorvausta maksetaan ainoastaan kotoutujille.
  • Tukiaikana opiskelijan työnhaun oltava voimassa, mutta työtä ei tarvitse ottaa vastaan.
  • Opintojen etenemistä seurataan asiakkuuden aikana.

Linkit:

Lisätietoja antavat:

  • Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija, Etelä-Savon ELY-keskus, puh. 0295 024 165
  • Seija Manninen, opetusjohtaja, Mikkelin kaupunki, puh. 015 194 3010, 044 794 3010
  • Sari Torniainen, palvelupäällikkö, Etelä-Savon TE-toimisto, puh. 0295 044 023
  • Teija Sironen, asiantuntija, Etelä-Savon TE-toimisto, puh.0295 044 106
  • Laura Kekkonen, asiantuntija, Etelä-Savon TE-toimisto, puh. 0295 044 079

Artikkelia on päivitetty 15.9.2023.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivitetty: 15.09.2023