Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Pohjois-Pohjanmaalla työvoimalle on edelleen runsaasti kysyntää, työttömyydessä pientä kasvua toukokuusta

Työttömien työnhakijoiden määrä on Pohjois-Pohjanmaalla laskenut tasaisesti kuukausittain tammi-toukokuussa, mutta kesäkuun aikana työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi. Kesäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita (ml. lomautetut) oli Pohjois-Pohjanmaalla 23 200, mikä on reilu 1 000 vähemmän kuin tammikuussa, mutta lähes 2 000 enemmän kuin toukokuussa. Suhteellisesti eniten työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi alle 20-vuotiaiden ikäryhmässä verrattuna toukokuuhun.

Elinkeinoelämän vilkastuminen näkyy maakunnassa mm. työvoiman kysynnän lisääntymisenä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin kesäkuun aikana TE-toimistoon 6 000, mikä on 2 100 paikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan TE-toimistossa oli kesäkuun aikana avoinna 11 400 työpaikkaa eli 3 700 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Uusia työpaikkoja oli eniten rakennusalan työntekijöille sekä palvelu- ja myyntityöntekijöille.

Viime vuoden keväällä alkanut koronapandemia nosti tuolloin työttömyyden maakunnassa hyvin korkeaksi, johtuen erityisesti lomautusten määrän äkillisestä moninkertaistumisesta alkuvuoteen verrattuna. Työttömyyden taso on kuitenkin selvästi alentunut vuoden takaisesta. Kesäkuun 2021 lopussa työttömiä oli reilu 1 700 vähemmän ja kokoaikaisesti lomautettuja oli 5 300 vähemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Toukokuusta lomautettujen määrä on edelleen vähentynyt (-400).

Kesäkuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli koko maassa keskimäärin 12,0 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 12,4 %. Maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Haapavesi-Siikalatvan seudulla (9,2 %) ja korkein Oulun seudulla (13,4 %). Kunnista alhaisin työttömyysaste oli Pyhännällä (5,7 %) ja korkein Oulussa (14,2 %).

Pitkäaikaistyöttömyyden nousu alkoi maakunnassa viime keväänä ja on jatkunut myös tänä vuonna. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli kesäkuun lopussa 7 800, mikä on 2 200 enemmän kuin vuotta aiemmin ja reilu 1 000 enemmän kuin tammikuussa 2021. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli kesäkuun lopussa reilu 3 000. Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien työnhakijoiden määrä (3 800) oli kesäkuun lopussa samalla tasolla kuin tämän vuoden tammikuussa. Nuorista työttömistä alle 20-vuotiaita oli 1 000. Yli 50-vuotiaiden työttömyys sen sijaan on vähentynyt alkuvuoden aikana: kesäkuun lopussa yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 7 100, mikä on 750 vähemmän kuin tammikuussa.

Aktivointiasteeseen laskettavissa TE-hallinnon palveluissa oli kesäkuun lopussa 6 800 henkilöä. Tämän vuoden tammikuusta palveluihin osallistujien määrä oli vähentynyt lähes 500:lla ja toukokuuhun verrattuna palveluissa oli 700 osallistujaa vähemmän. Palveluihin osallistujista lähes puolet oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 700 henkilöä ja työvoimakoulutuksessa oli 1 150 opiskelijaa. Työllistettynä yksityiselle ja julkiselle sektorille oli yhteensä 1 900 henkilöä ja kuntouttavassa työtoiminnassa osallistujia oli 1 350. Lisäksi työ- ja koulutuskokeiluissa, vuorotteluvapaasijaisena sekä työnhaku- ja uravalmennuksessa oli yhteensä 700 osallistujaa.

Lisätietoa:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
S-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto):
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
S-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi