Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto myöntää työllisyyspoliittista avustusta hankkeille - hakuaika 8.2. asti

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolta on haettavana työllisyyspoliittista avustusta työllisyyttä edistäviin hankkeisiin vuodelle 2021. Avustusta voivat hakea yhdistykset, säätiöt, kuntayhtymät sekä kunnat, jotka eivät ole mukana toteuttamassa työllisyyden kuntakokeiluja.

TE-toimisto hakee toteutettavaksi hankkeita, joilla edistetään TE-toimiston työttömien työnhakijoiden työllistymistä, tuetaan ammatillisen osaamisen kehittämistä sekä parannetaan työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksia.

− Työllisyyspoliittinen avustus hanketoiminnan pohjana antaa erinomaisen lähtökohdan vaikuttavaan työskentelyyn asiakkaiden työllistymisen polun tueksi, monin eri tavoin. Hakeminen ja hallinnointi on verrattain kevyttä, ja pyrimme aktiiviseen ja kehittävään vuorovaikutukseen TE-toimiston ja hanketoimijan välillä, kertoo TE-toimiston palvelupäällikkö Jussi Leponiemi.

Työllisyyspoliittista avustusta voivat hakea yhdistykset, säätiöt, kunnat tai kuntayhtymät. Poikkeuksena ovat työllisyyden kuntakokeiluun osallistuvat kunnat, joille ei voida myöntää avustusta.

Työllisyyspoliittista avustuksella tuettavien hankkeiden kohderyhmänä tulee olla ensisijaisesti:

  • 25-49-vuotiaat työnhakijat, joilla on pitenevä työttömyys (6 kk+) sekä osaamisen kehittämisen ja/tai työllistymisen tuen tarve.
  • Ammattikouluttamattomat, vähintään vuoden työttömänä olleet työnhakijat.
  • Muut heikossa työmarkkinatilanteessa olevat, vähintään vuoden työttömänä olleet työnhakijat.

Avustusta myönnetään ensisijaisesti hankkeille, joiden toiminta-alueina ovat kuntakokeiluun kuulumattomat kunnat. Jos avustusta myönnetään kuntakokeilualueella toteutettavalle yhdistyksen hallinnoimalle hankkeelle, sekä TE-toimisto että kuntakokeiluun osallistuva kunta voivat ohjata asiakkaitaan avustuksella rahoitettuun hankkeeseen.

Tarkempaa tietoa saatavissa infotilaisuudessa 15.1.

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto järjestää perjantaina 15.1. klo 10–11 hakuinfon Teams-kokouksena. Tilaisuudessa käydään läpi haun kriteerit sekä hakulomakkeen ja liitteiden täyttäminen. Teams-infon kokouslinkin saa pyydettäessä TE-toimiston asiantuntija Mirja Kautovuorelta.

Hankehakemukset liitteineen tulee toimittaa 8.2.2021 klo 16 mennessä sähköisesti Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston kirjaamoon.

Lisätiedot:
palvelupäällikkö Jussi Leponiemi, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 706
asiantuntija Mirja Kautovuori, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 244
sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

https://toimistot.te-palvelut.fi/-/tyollisyyspoliittisen-avustuksen-haku-on-avattu
Työvoimapoliittinen avustus

Kirjaamon yhteystiedot

Päivitetty: 06.07.2023