null Rekrytoimaan Riihimäen Rekryfestareille!

Hyvä työnantaja!

Tulevaisuuden työntekijät ovat käsissäsi - tule palkkaamaan parhaat osaajat 10.2.2015 klo 12-17 Rekryfestareilta Riihimäen kauppakeskus Atomiin.

Rekryfestarit -tapahtumaan yhdistetään tänä vuonna myös Kesätyömarkkinat. Tapahtuman taustalla ovat Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö ja Riihimäen kaupunki sekä TE-palvelut. Tapahtuman tarkoituksena on saattaa työntekijät ja työnantajat helposti yhteen. Tapahtuman avulla löydät omalle alallesi sopivat työntekijät, sillä osallistujia saapuu Rekryfestareille useilta eri koulutusaloilta. Oli yritykselläsi pulaa sitten vakituisista, osa-aikaisista tai kesätyöntekijöistä, tapahtumasta löydät etsimäsi ja samalla yrityksenne saa positiivista näkyvyyttä!

Rekryfestareilla järjestetään huutokauppa, jonka tuotot käytetään nuorten kesätyöllistämiseen 2015. Ole mukana luomassa nuorille uusia kesätyöpaikkoja ja osallistu huutokauppaan lahjoittamalla oma huutokaupattava tavarasi tai palvelusi mukaan, halutessanne yrityksenne edustaja voi toimia myös meklarina! Lisäksi ohjelmassa on luentoja, CV-klinikka sekä viime vuonna hyvän vastaanoton saanut Rekry Speed Dating joka on hyvä, tehokas ja nopea tapa löytää potentiaalisia työntekijöitä.

Osallistuminen tapahtumaan on ilmaista - tämä on kevään loistavin mahdollisuus rekrytoida teille parhaat työntekijät ja harjoittelijat. Samalla saatte tilaisuuden tukea nuortemme työllisyyden edistämistä.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.1.2015. Toimi nopeasti, sillä paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tapahtuman järjestää ja lisätietoja antaa Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään liiketalouden P2P opiskelijatiimin projektipäällikkö:

Satu Rintala
rekryfestarit.hyvinkaa (at) laurea.fi
+358 40 240 5299

 

Rekryfestarit Facebookissa

Päivitetty: 18.08.2023