null Työllisyyspoliittisten avustusten haku vuodelle 2022 on alkanut

Avustuksen saajana voi olla yhdistys/järjestö, säätiö, kunta tai kuntayhtymä. Avustusta ei voida myöntää yritykselle eikä yksityishenkilölle. Työllisyyden Kuntakokeiluun osallistuville kunnille ei avustusta voida myöntää.

Miten tukea haetaan?

Tutustu huolellisesti hankekriteereihin. Haku tapahtuu sähköisesti Aluehallinnon asiointipalvelussa > Palvelut > Työllisyys > Työllisyyspoliittinen avustus.  Kirjautumiseen tarvitaan vahva tunnistautuminen.

​Aluehallinnon asiointipalvelu (sahkoinenasiointi.ahtp.fi).

Sähköinen asiointi korvaa tulostettavat ja tallennettavat hakulomakkeet; avustushakemukset liitetiedostoineen jätetään suoraan sähköisen asiointipalvelun kautta. Kirjallisia (esim. kirjaamoon tai sähköpostiin toimitettuja) hakemuksia emme poikkeustapauksia (kts. seuraava kappale) lukuunottamatta ota vastaan. Huomaa, että sähköisessä asioinnissa hankehakemuksen voi jättää ainoastaan toimijatahon nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö. Huomaathan myös, että hakemuksen jättävä henkilö ei voi hakea rahoitusta omiin palkkauskustannuksiinsa.

Hakuaika on 1.11. – 23.11.2021 klo 16.15 mennessä.

Mikäli sähköisen valtuutuksen (suomi.fi) myöntämisen arvioitu saapumisaika pitkittyy ja menee hakuajan yli, niin lähettäkää siinä tapauksessa hakemus liitteineen postitse 23.11.2021 klo 16.15 mennessä Satakunnan TE-toimiston kirjaamoon postitse tai sähköpostilla. Laittakaa hakemuksen toimittamisesta sähköpostia myös kehittämisasiantuntija Juha-Pekka Sulinille.

Satakunnan TE-toimiston kirjaamo,
​​​​​​​PL 61, 28131 Pori, kirjaamo.satakunta(at)te-toimisto.fi ​​​​​​​
juha-pekka.sulin(at)te-toimisto.fi​​​​​​​ ​​​​​​​​

Hankekriteerit vuonna 2022 alkavalle hankekaudelle (avustus haetaan vuosi kerrallaan)


Työllisyyspoliittisen avustuksen myöntäminen perustuu valtioneuvoston asetukseen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta sekä työ- ja elinkeinoministeriön ohjeeseen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja asetuksen soveltamisesta (TEM/2376/00.03.05.02/2017)

Sosiaalisten yritysten perustamiseen ja vakiinnuttamiseen ei myönnetä tukea. Hankerahoituksella ei voi tarjota kuntouttavan työtoiminnan palveluja. Hakemuksesta tulee näkyä, että avustuksella tuettava toiminta kohdistuu kohderyhmään liittyvään hanketyöhön.

Avustus on kohdennettu erityisesti osatyökykyiselle ja heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöasiakkaille. Satakunnan TE-toimisto myöntää tukea hankkeille, jotka kehittävät malleja TE-toimiston tai Porin seudun kuntakokeilun työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistämiseksi avoimille työmarkkinoille.  Avustuksella tulee järjestää ja/-tai kehittää uusia palveluja sekä toimintamalleja. Hankkeen toimintamallissa on huomioitava, että se ei saa olla päällekkäistä toimintaa TE-toimiston palvelujen tai ostopalveluina hankittujen palvelujen kanssa. TE-toimisto edellyttää yksilöityä suunnitelmaa sen osalta, miten hanke palvelee työllisyyden kuntakokeilun alueella myös TE-toimiston asiakkaita, jotka saavat esim. ansiosidonnaista päivärahaa tai Kelan maksamaa soviteltua työttömyysturvaa. Avustuksella voidaan kattaa hankehenkilökunnan palkkauskustannuksia ja perustellusta syystä myös muita kustannuksia.

TE-toimisto toivoo hankesuunnitelmia, joissa korostuvat esim. asiakkaiden ammattitaitoinen palvelutarpeen arviointi, urasuunnitelmien vahvistaminen, asiakkaiden valmiuksien parantaminen, osaamisen kehittäminen sekä palkkatuen vaikuttavuuden parantaminen. Mikäli hankkeen sisältöön kuuluu palvelutarpeen arviointia, niin siinä arvostetaan työkykykoordinaation, ammatillisen kuntoutuksen ja avointen työmarkkinoiden vaatimusten tuntemusta. Työvaltaisen oppimisen tukemista (esim. opinnollistaminen tai oppisopimus) TE-toimisto pitää tärkeänä työnhakijoiden ammatillisen osaamisen parantamisessa. Mikäli hankkeessa käytetään opinnollistamista, tulee kyseessä olevat tutkinnot ja niiden osat ilmoittaa hankehakemuksessa. Tilanteissa, joissa hanke työllistää palkkatuella työttömän, hankkeen ensisijaisena tavoitteena tulee olla asiakkaan työllistyminen avoimille työmarkkinoille esim. palkkatuen edelleen siirtoa käyttäen. Asiakkaiden työnhaussa tarvittavien tarpeellisten digitaalisten taitojen kohentamiseksi (esim. tietokoneen ja mobiililaitteiden hyödyntäminen työnhaussa ja verkkoasioinnissa) tulee olla suunnitelma, TE-toimisto toivoo saavansa tarkan kuvauksen sen toteuttamisesta käytännössä.

Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomioita hankkeen uuteen innovatiiviseen toimintaideaan, hankehenkilöstön osaamiseen ja määrään, opinnollistamisen hyödyntämiseen, aktiiviseen yhteistyöhön yrityskentän, oppilaitosten, muiden hankkeiden sekä yhteistyökumppanien kanssa.

TE-toimisto edellyttää, että hanke ilmoittaa kuinka monta uutta asiakasta se ottaa vastaan vuosittain. Jokaisella hankkeen työntekijällä tulee kuitenkin olla samanaikaisesti ohjauksessaan vähintään 15. Hankkeen tulee ilmoittaa palvelut, niiden sisällöt sekä tavoitteet. Suurimmalle osalle hankkeen asiakkaista tulisi löytyä hankejakson aikana muu ratkaisu, kuin paluu työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon. TE-toimisto tarkentaa edellyttämänsä tavoitteen hankepäätöksessä.

Hankkeen tulee omatoimisesti ja aktiivisesti panostaa toimintansa esittelyyn, jotta toiminnan markkinointi on vaivatonta potentiaalisille asiakkaille. Myös asiakashankintaa hankkeen tulee tehdä aktiivisesti ja omatoimisesti omalla alueellaan.

Muuta hankehaussa huomioitavaa:​​​​

Hanketoimijan tulee ilmoittaa myös muilta tahoilta saamansa rahoitukset hankkeen toimintaan. Hankkeella on oltava riittävät taloudelliset toimintaedellytykset, sillä TYPO -hankeavustusta maksetaan 1–2 kuukautta takautuvasti.

Lisätiedot:
Kehittämisasiantuntija
Juha-Pekka Sulin
p. 0295 045 036
juha-pekka.sulin(at)te-toimisto.fi

    

 

Päivitetty: 06.07.2023