Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Työttömyysturvan väliaikaiset muutokset ja yrittäjän työmarkkinatuki päättyvät

Työttömyysturvaan on tehty koronaepidemian aikana useita väliaikaisia lakimuutoksia. Suurin osa poikkeuksista päättyy marraskuun lopussa.

Koronaepidemian aikana työttömyysetuuden suojaosa on ollut 500 e/kk, mutta 1.12. ja sen jälkeen alkavilla hakujaksoilla suojaosa on jälleen 300 e/kk. Suojaosa tarkoittaa rahamäärää, jonka työtön työnhakija voi ansaita ilman, että se vaikuttaa työttömyysetuuteen. Jokainen suojaosan ylittävä euro vähentää työttömyysetuutta 50 senttiä.

Liikkuvuusavustusta on voinut koronaepidemian aikana saada poikkeuksellisesti kokoaikatyön 2 tunnin edestakaiseen työmatkaan. Jos työsuhde alkaa 1.12. tai sen jälkeen, liikkuvuusavustusta voi saada työmatkaan, joka kestää päivässä yli 3 tuntia, tai jos muuttaa työn perässä vastaavalta etäisyydeltä.

Yrittäjien oikeus työmarkkinatukeen päättyy

Kela on voinut maksaa yrittäjille työmarkkinatukea koronaepidemian aikana tietyin ehdoin, vaikka yrittäjän yritystoiminta ei olisi kokonaan päättynyt. Yhteensä 48 000 yrittäjää on saanut väliaikaista työmarkkinatukea Kelasta.

Joulukuun alusta lähtien yrittäjä voi saada työttömyysetuutta Kelasta tai työttömyyskassasta, jos yrittäjä on jäänyt työttömäksi eli yritystoiminta on päättynyt.

Hakemusten käsittelyä sujuvoittava laki voimassa vuoden 2022 loppuun

Työttömyysetuushakemusten käsittelyä sujuvoittava lakimuutos pysyy voimassa 31.12.2022 asti. Työttömyysetuus ja työtulot sovitellaan jatkossakin yhteen kuukauden tai 4 viikon mittaisissa jaksoissa, vaikka jaksoon sisältyisi päiviä, joilta hakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Aiemmin sovittelussa on käytetty tällaisissa tilanteissa erityistä sovittelujaksoa ja laskennallista palkkaa. Niistä luopuminen on yksinkertaistanut etuushakemuskäsittelyä ja parantanut etuuspäätösten ymmärrettävyyttä.

Lain voimassaolon aikana arvioidaan, voisiko erityisestä sovittelujaksosta ja laskennallisesta palkasta luopua pysyvästi.

 

Lisätietoja löydät Kelan verkkosivuilta:

Päivitetty: 18.04.2024