Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Työllistä taidolla - palvelu jatkuu vuonna 2021

Erittäin suosittu Työllistä taidolla - palvelu jatkuu vielä vuonna 2021. Kyseessä on maksuton valtakunnallinen palvelu, jossa pienet yritykset saavat neuvontaa työvoiman hankkimisesta ja työnantajuudesta. Palvelun kohderyhmänä ovat esimerkiksi ensimmäisiä työntekijöitään palkkaavat pienet yritykset. - Saamamme palaute yritysasiakkailta on ollut erinomaista. On todella hienoa, että meiltä löytyy tämänkaltaista neuvontapalvelua pienille yrityksille, toteaa asiantuntija Ragnar Luur Etelä-Savon TE-palveluista. - Kuluvana vuonna palvelu on vielä  yritysten käytettävissä, joten nyt kannattaa olla yhteyksissä, kannustaa Luur. 

Etelä-Savossa noin 120 pienyritystä on käyttänyt Työllistä taidolla - palvelua 

Etelä-Savon alueelta Työllistä taidolla -  palvelun on hankkinut noin 120 pienyritystä. Eniten mukana on yrityksiä Mikkelistä (33) ja Savonlinnasta (30). Yrityksiä on mukana laajasti kaikilta toimialoilta, eniten mm. rakennusalalta, parturi-kampaamoja, kahviloita, ravintoloita, kuljetusalan, IT- ja kaupan ala yrityksiä. 

Työllistä taidolla – palvelulla autetaan pienyrityksiä työvoiman hankinnassa 

Työllistä taidolla on valtakunnallinen Uudenmaan ELY-keskuksen ja Uudenmaan TE-toimiston rahoittama ja hallinnoima hankeHanke alkoi vuonna 2019. Palvelulla pyritään tukemaan yritysten vakaata kasvua tarjoamalla maksutta tietoa ja neuvontaa työnantajuudesta ja työn hankkimisen eri muodoista sekä helpottamaan sopivien osaajien etsimistä. 

Työllistä taidolla – palvelun tavoitteena on, että yrittäjä pääsee eteenpäin työntekijän hankkimisessa, ja että mahdolliset työsuhteet tai sopimussuhteet alkavat sujuvasti. Palvelua voidaan yksilöidä sen mukaan, minkälainen työvoiman hankkimisen tapa sopii yrityksen tilanteeseen parhaiten. 

Palvelun tarjoaa TE-toimisto, mutta sen toteutuksesta vastaavat yksityiset palveluntuottajat. Palvelua tarjotaan valtakunnallisesti viidellätoista eri ELY-alueella myös Etelä-Savossa. 

Lisätietoa palvelun teemoista, kohderyhmästä ja palveluntuottajista sekä ilmoittautumislinkki:

Työllistä taidolla -palvelu- TE-palvelut 

Lisätietoja: 

Asiantuntija Ragnar Luur, puh 0295 044 048 (ragnar.luur@te-toimisto.fi) Etelä-Savon TE-toimisto  

Projektipäällikkö Ville-Antti Laurila p. 0295 041 107 (ville-antti.lauria@te-toimisto.fi), Uudenmaan TE-toimisto


Oma
asiointi