Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Työllisyyspoliittisen avustuksen haku on avattu

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta työllisyyttä edistäviin hankkeisiin vuodelle 2021.

TE-toimisto hakee toteutettavaksi hankkeita, joissa toiminnan painopisteitä ovat TE-toimiston työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen, ammatillisen osaamisen kehittämisen tukeminen ja työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksien parantaminen.

Työllisyyspoliittista avustusta voivat hakea yhdistykset, säätiöt, kunnat tai kuntayhtymät. Poikkeuksena työllisyyden kuntakokeiluun osallistuvat kunnat, joille ei myönnetä työllisyyspoliittista avustusta.

Työllisyyspoliittista avustusta voidaan myöntää alkaviin hankkeisiin, joiden kohderyhmänä ovat ensisijaisesti:

  • 25-49-vuotiaat työnhakijat, joilla on pitenevä työttömyys (6 kk+) sekä osaamisen kehittämisen ja/tai työllistymisen tuen tarve.
  • Ammattikouluttamattomat, vähintään vuoden työttömänä olleet työnhakijat.
  • Muut heikossa työmarkkinatilanteessa olevat, vähintään vuoden työttömänä olleet työnhakijat.

Avustusta myönnetään ensisijaisesti hankkeille, joiden toiminta-alueina ovat kuntakokeiluun kuulumattomat kunnat. Jos avustusta myönnetään kuntakokeilualueella toteutettavalle yhdistyksen hallinnoimalle hankkeelle, sekä TE-toimisto että kuntakokeiluun osallistuva kunta voivat ohjata asiakkaitaan avustuksella rahoitettuun hankkeeseen.

Hakuilmoitus, ohjeet ja hakulomakkeet

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston työllisyyspoliittisen avustuksen hakuilmoitus vuodelle 2021 (pdf, 134 kt)Työ- ja elin keinoministeriön lomakehakemus työllisyyspoliittisesta avustuksesta, TEM308 (suomi.fi)Liite 1 Hankekuvauslomake 2021 (docx, 81 kt)Liite 2 Kustannusarvio (docx, 45 kt)Liite 3 Palkkakustannukset (xls, 35 kt)

Varsinaiset hankehakemukset liitteineen toimitetaan 8.2.2021 klo 16.00 mennessä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston kirjaamoon.

Rahoitettavassa toiminnassa tulee olla mukana työttömiä työnhakijoita tai TE-palveluissa olevia henkilöitä, pelkkiä kehittämishankkeita työllisyyspoliittisella avustuksella ei voida tukea.  Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 12 luvussa ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun asetuksen (1073/2012) 14 luvussa.

Hakuinfo

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto järjestää hakuun liittyen perjantaina 15.1. klo 10–11 hakuinfon Teams -kokouksena. Infossa käydään läpi haun kriteerit sekä hakulomakkeen ja sen liitteiden täyttäminen. Teams-infon kokouslinkin voi pyytää Mirja Kautovuorelta: mirja.kautovuori@te-toimisto.fi  tai p. 0295 056 244.

Lisätiedot:

Jussi Leponiemi, palvelupäällikkö
jussi.leponiemi@te-toimisto.fi
0295 056 706

Mirja Kautovuori, asiantuntija
mirja.kautovuori@te-toimisto.fi
0295 056 244

Työvoimapoliittinen avustus (te-palvelut.fi)

Päivitetty: 06.07.2023