Ajankohtaista

null Työllisyyspoliittisen avustuksen hankehaku kunnille käynnissä 31.12.2020 asti

Hallitusohjelman yhtenä kirjauksena on, että julkisiin hankintoihin asetetaan ehto sosiaalisesta työllistämisestä. Tätä tavoitetta varten työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt hankinnoilla työllistämisen vauhditusohjelman. Siihen kuuluvat valtakunnallinen Hankinnoilla työllistämisen vauhditus -hanke Suomen Kuntaliitossa sekä nyt haussa olevat alueelliset hankinnoilla työllistämisen työllisyyspoliittisen avustuksen pilottihankkeet.

Tavoitteena on lisätä hankinnoilla työllistämistä koko maassa sekä kehittää toimintamallia siten, että se vakiintuu toimijoiden strategioihin ja työprosesseihin.

Kaikki kunnat voivat hakea hanketta, mukaan luettuna kuntakokeilun alueet. Hankkeessa voi olla mukana useita kuntia, jolloin niistä yksi on hankkeen hakija ja hallinnoija. Hankkeelle myönnettävän avustuksen määrä on 50 % hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Hankkeiden enimmäiskesto on vuoden 2023 maaliskuun loppuun asti.

Hakemukset tulee toimittaa viimeistään 31.12.2020 klo 16 mennessä oman alueen TE-toimiston kirjaamoon, Pohjois-Karjalassa osoitteeseen kirjaamo.pohjois-karjala@te-toimisto.fi. Lisätietoja hausta antaa hallintoasiantuntija Keijo Kiiski, keijo.kiiski@te-toimisto.fi.

Linkki hankehaun esittelyyn ja lisätietoihin