null Uudenmaan TE-toimisto palveli maalis-huhtikuussa ennätyksellisen suurta asiakasmäärää

Lomautettujen ja työttömäksi työnhakijoiksi ilmoittautuneiden määrä on ollut maalis-huhtikuussa ennätyksellisen suuri Uudenmaan TE-toimistossa. Tämän vuoksi suuri osa Uudenmaan TE-toimiston työntekijöistä siirtyi maaliskuun aikana hoitamaan työnhaun aloitukseen ja työttömyysturvaan liittyviä tehtäviä.


Henkilö- ja yritysasiakkaiden palvelu on keskitetty ensisijaisesti verkko- ja puhelinasiointikanaviin. TE-toimisto on myös vahvistanut puhelinpalveluaan, jossa tarjotaan henkilökohtaista palvelua niin yritys- kuin henkilöasiakkaille.


Käyntiasiointia Uudenmaan TE-toimiston toimipaikoissa on toistaiseksi jouduttu rajoittamaan vain heille, jotka tarvitsevat apua paperisen ilmoittautumislomakkeen täyttöön työnhaun vireille saamiseksi.


Poikkeustilanteesta johtuvan ruuhkan purkamisen vuoksi Uudenmaan TE-toimiston asiantuntijat työskentelevät myös virka-aikojen ulkopuolella. Asiakkaamme saattavat siis edelleen saada työnhakuun liittyviä viestejä virka-ajan ulkopuolella ja viikonloppuisin.


Päivitämme verkkosivuillemme säännöllisesti tietoa työnhakijaksi ilmoittautumisen käsittelyajoista, jotka vaihtelevat hieman Uudenmaan alueen paikkakuntien välillä. Voit tutustua asiointiohjeisiin ja palveluihimme osoitteessa: http://toimistot.te-palvelut.fi/uusimaa.

 

Päivitetty: 18.08.2023