Pohjanmaan TE-toimisto

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto palvelee yrityksiä ja työnantajia, työnhakijoita ja muita henkilöasiakkaita  sekä yhteistyökumppaneita verkossa, puhelimitse ja kasvokkain.

HUOM! Pidä aina verkkopankkitunnukset mukanasi, kun asioit TE-palveluissa!

 

Інструкція для тих, хто приїжджає з України, щодо роботи у Фінляндії.

Ukrainasta tuleville suunnatut ohjeet työnteosta Suomessa

 

     

Uutiset

null Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen vuonna 2021-2022 rahoitettaviin hankkeisiin

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa (TE-toimisto) on Pohjanmaan alueelle haettavana työllisyyspoliittinen avustus vuodelle 2021 ja vuodelle 2022 osatyökykyisten palveluiden kehittämiseen. Avustus myönnetään hakemuksen perusteella alla esitettyjen valintaperusteiden mukaisesti käytettävissä olevan määrärahan puitteissa.

Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään TE-toimiston määrittelemään kohderyhmään kuuluvien työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustus ei ole tarkoitettu yleisavustukseksi yhteisön toimintaan. Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun asetuksen (1073/2012) 14 luvussa.

Avustuksen saajana voi olla yhdistys, säätiö, kunta tai kuntayhtymä.

Hakukriteerit

Rahoitettavilta hankkeilta odotetaan merkittävää asiakasvolyymia ja asiakasohjauksen tavoitteellisuutta. Hankkeiden tulee ottaa vähintään 60 uutta osallistujaa vuonna 2021 ja vähintään 100 uutta osallistujaa vuonna 2022 ja sitoutua tavoitteeseen, jossa vähintään 50 % hankkeen osallistujista löytää hankkeeseen osallistumisensa aikana tai 3 kuukauden kuluttua hankkeen päättymisestä ratkaisuksi työn, yrittäjyyden, koulutuksen tai työllistymistä edistävän palvelun.

Osallistujamäärään lasketaan mukaan hankkeen tai hankkeen yhteistyötyönantajien tarjoamissa työkokeilupaikoissa työskentelevät työkokeilijat tai palkkatuetussa työsuhteessa työskentelevät, jotka saavat työllistymistä edistävää ohjausta hankkeen työntekijöiltä. Lisäksi osallistujamäärään lasketaan henkilöt, jotka osallistuvat hankkeen tarjoamaan yksilö- tai ryhmäohjaukseen ilman työkokeilua tai palkkatukityösuhdetta vähintään kuukauden ajan saaden ko. aikana kasvokkain tapahtuvaa henkilökohtaista ohjausta.

Hanke toimii tiiviissä yhteistyössä TE-toimiston kanssa, ja hankkeen toiminnasta raportoidaan ohjausryhmässä.

Hankkeiden valintakriteerit ovat seuraavat:

  • hankkeen toimintaidea ja osallistujille tarjottavat palvelut
  • hankkeen työkokeilijoille/palkkatuella työllistetyille tarjolla olevat työtehtävät hankkeen omassa toiminnassa tai yhteistyötyönantajilla
  • yritysten aktiivinen kontaktointi työmahdollisuuksien löytämiseksi hankkeen palveluissa oleville työnhakijoille ja suunnitelmallinen yritysyhteistyö
  • hankkeen vuosittainen uusien osallistujien määrä
  • hankehenkilöstön osaaminen ja tehtävänkuva(t)
  • osallistujien työllistymiselle asetetut tavoitteet
  • hankkeen riittävät taloudelliset toimintaedellytykset
  • viestintä- ja markkinointisuunnitelma sekä asiakkaille ja työnantajille että yhteistyökumppaneille
  • alueen järjestöjen tietämys ja kokemus toimijaverkostosta
  • alueen työmarkkinatuntemus

Kohderyhmä ja avustuksen taso

Yhdistykselle ja säätiölle myönnettävän avustuksen enimmäismäärä voi olla enintään 100 % TE-toimiston hyväksymistä kokonaiskustannuksista. Kunnalle ja kuntayhtymälle avustusta voidaan myöntää enintään 50 % TE-toimiston hyväksymistä kokonaiskustannuksista. Sosiaaliselle yritykselle ja muulle yhteisölle (kuntaa ja kuntayhtymää lukuun ottamatta), jonka tarkoituksena on selvittää sosiaalisen yrityksen perustamismahdollisuuksia, voidaan myöntää enintään 75 % TE-toimiston hyväksymistä kokonaiskustannuksista.

Työtön työnhakija on määritelty julkisessa työvoima- ja yrityspalvelulaissa (916/2012, 1 luku 3 §). Yllä olevien työttömyyden kestoa koskevien kriteerien sisällä toimintaa voidaan suunnata erilaisille kohderyhmille.

TE-toimisto harkitsee tukitason ja avustuksen määrän tapauskohtaisesti toiminnan kohderyhmän ja sisällön perusteella käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa.

Tulojen ja valtion avustusten vaikutus työllisyyspoliittisen avustuksen määrään

Jos hankkeeseen tuella palkattujen tai työkokeilussa olevien työpanoksella saadaan tuloja, joita ei käytetä em. henkilöiden työllistymisen edistämiseen tai yleishyödylliseen toimintaan, TE-toimisto ottaa tulot huomioon avustuksen määrässä. Avustuksen saajan on ilmoitettava tulot jokaisen maksatushakemuksen yhteydessä.

Työllisyyspoliittinen avustus ei saa yhdessä samoihin kustannuksiin maksetun muun valtiontuen kanssa ylittää avustettavan toiminnan hyväksyttyjä kokonaiskustannuksia. Valtion rahoitustueksi katsotaan avustuksen enimmäismäärää arvioitaessa valtion talousarvion määrärahasta tai talousarvion ulkopuolisesta valtion hallinnoimasta rahastosta maksettu valtionosuus ja -avustus, korkolain 3 §:n 2 momentin mukaista korkoa alemmalla korolla myönnettyyn lainaan sisältyvä korkoetu sekä muun lainan korkoon kohdistuva korkotuki. Valtion rahoitustueksi katsotaan em. mukaisesti myös Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta tai veikkausvaroista maksettava avustus.

Avustuksen kesto

TE-toimisto myöntää avustusta 06/2021 alkaen. Avustus voidaan jättää toisena vuonna myöntämättä tai myöntää avustuspäätöksessä pienempänä, jos toiminta ei ole ollut rahoituspäätöksen mukaista, avustuksen saaja on laiminlyönyt päätöksessä asetettujen ehtojen noudattamisen tai eduskunta ei ole osoittanut tarkoitukseen määrärahaa valtion talousarviossa. Pohjanmaan TE-toimisto tekee päätöksen myönnettävän avustuksen määrästä aina kalenterivuodeksi kerrallaan.

Tukikelpoiset kustannukset

Tukikelpoisia kustannuksia ovat tuettavasta toiminnasta välittömästi aiheutuvat kohtuulliset kustannukset:

  • avustuksella katettavasta toiminnasta vastaavien henkilöiden palkkauskustannukset sisältäen työnantajan lakisääteiset sivukulut, lomarahat ja lomakorvaukset
  • avustuksella katettavasta toiminnasta vastaavien henkilöiden työterveysmaksut (siltä osin kuin Kela ei korvaa työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia sairausvakuutuslain perusteella)
  •  kehittämistuloksista ja uusista toimintamalleista tiedottaminen
  •  erikseen määritellyt matkakulut
  •  puhelin, posti- ja kopiointikulut sekä sähköisen viestinnän kulut
  •  kirjanpito ja tilintarkastus
  •  ohjausryhmän kokouspalkkiot ja matkakulut
  •  avustuksen saajan palveluissa oleville ostopalveluna hankkimat työllistymistä tukevat palvelut (esim. työhönvalmennuksen tyyppinen valmennus, koulutusvalmennus, palvelutarvetta ja osaamista kartoittavat arvioinnit, lyhytkestoinen työtehtäviin liittyvä koulutus).

Avustuksen myöntämisen rajoitukset

Avustusta ei myönnetä mm. seuraaviin kuluihin:

  • henkilöstön lounasseteleihin, puhelinetuihin, työvälineisiin tai suojavaatetukseen
  • elinkeinotoimintaan liittyviin kustannuksiin
  • julkisina työvoima- ja yrityspalveluina tuotettaviin palveluihin
  • sellaisten palvelujen tuottamiseen tai hankkimiseen, jotka kunta tai kuntayhtymä on lain mukaan velvollinen järjestämään (mm. kuntouttava työtoiminta)
  • investointeihin ja irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenoihin (esim. puhelin, tietokone yms.)
  • vuokrakustannuksiin
  • toiminnan juokseviin kustannuksiin (esim. toimistotarvikkeet, puhdistusaineet tms.)

Työllisyyspoliittinen avustus on valtionavustuslain (688/2001) tarkoittamaa erityisavustusta, jolla ei voida tukea organisaation perustehtävää. Jos avustuksen hakijan palveluksessa olevan henkilön toimenkuvaan sisältyy palkkatuetussa työssä ja työkokeilussa olevien palvelujen järjestämisen lisäksi esimerkiksi avustuksen hakijan oman toiminnan organisointia, kehittämistä tai markkinointia, työllisyyspoliittisella avustuksella voidaan kattaa vain niitä kustannuksia, jotka liittyvät välittömästi avustettavaan toimintaan.

Ohje hankekuvauksen laatimisesta

Hankkeen toiminta-alue

Kuvaa, millä alueilla toimintaa toteutetaan.

Hankkeen kohderyhmä

Kuvaa mahdollisia painopistealueita kohderyhmän sisällä.

Hankkeen vaikuttavuustavoitteet (määrälliset ja laadulliset)

Kuvaa hankkeen asiakasmäärää ml. ohjauksessa olevat.

Hankkeen asiakasprosessi

Kuvaa tiiviisti, miten asiakkaat tulevat hankkeeseen, miten asiakkuus alkaa, mitä tapahtuu hankkeessa olon aikana, mitä tapahtuu, kun asiakas lopettaa hankkeessa jne. Kuvaa, miten hanke toteuttaa jatkosuunnitelman laatimisen palveluissa ja palkkatukityössä oleville.

Kohderyhmälle tarjottavat palvelut

Kuvaa hankkeessa tarjottavat työtehtävät ja työkokeilumahdollisuudet (tehtävät voivat olla myös uusia, innovatiivisia) omassa ja yhteistyökumppaneiden organisaatioissa sekä eritoten avoimilla työmarkkinoilla.

Mitä muita palveluita tarjotaan ja kuinka asiakkaiden työmarkkinavalmiuksia kehitetään hankkeessa?

Kuvaa hankkeen järjestämiä muita palveluita (esim. lyhytkestoiset koulutukset, työnhakutaitojen kehittäminen, työhönvalmennus yms.). Kuvaa ohjauksen sisältöä ja miten se toteutetaan. Asiakkaiden työllistymisen vaiheiden (kuntoutumisvaihe, suunta ja tavoitteet, osaamisen hankkiminen, työllistyminen ja sen tuki) määrittely ohjaustyössä.

Yhteistyö eri tahojen (erityisesti yritysten) kanssa ja miten em. tahot osallistuvat toimintaan

Kuvaa työkokeilussa, ohjauksessa ja palkkatukityössä olevien työllistymisen edistämiseksi tehtävää yhteistyötä eri tahojen (erityisesti yritysten) kanssa. Miten avoimia työpaikkoja löydetään? Esittele ne konkreettiset keinot, joilla haettava hanke tukee asiakkaidensa työllistymistä. Nimeä keskeisimmät yritys- ja yhteistyökumppanit.  

Asiakasesite

Hakeminen

Avustusta haetaan työ- ja elinkeinoministeriön lomakkeella TEM 308 hakemus työllisyyspoliittisesta avustuksesta. Hakemuksessa on ilmoitettava hankkeen kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma sekä tämän suunnitelman toteuttamiseen jo tehdyt päätökset. Avustuspäätökset tehdään TE-toimistossa.

Muiden kuin kunnan tulee liittää em. hakemukseen seuraavat liitteet:

  • yrityksen kaksi viimeisintä tasetta ja tuloslaskelmaa sekä yhtiöjärjestys
  • yhdistyksen viimeisimmät tilinpäätöstiedot ja yhdistyksen säännöt
  • säätiön viimeisimmät tilinpäätöstiedot.

TE-toimisto edellyttää ohjausryhmän perustamista rahoitettavalle hankkeelle.

Vuotta 2021 koskevat hakemukset toimitetaan Pohjanmaan TE-toimistoon 14.05.2021 klo 16.15 mennessä osoitteella: Wolffintie 35 B, 65200 Vaasa tai kirjaamo.pohjanmaa@te-toimisto.fi. Kirjekuoren päälle merkintä työllisyyspoliittisen avustuksen haku. Hakuajan päättymisen jälkeen tulleita hakemuksia ei oteta käsittelyyn.

Lisätietoja antaa asiantuntija Laura Järvenpää, sähköposti: laura.jarvenpaa@te-toimisto.fi,  p. 0295 056109.

Aiheeseen liittyvä lainsäädäntö löytyy Finlexistä, www.finlex.fi (ajantasainen lainsäädäntö)

 

Tapahtumakalenteri

Päivitetty: 18.08.2023