null EURES rekrytointi- ja koulutuspalvelut mukana Kuntamarkkinoilla jo kolmannen kerran!

EURES rekrytointi- ja koulutuspalvelut ovat jälleen mukana Kuntamarkkinoilla. Tapahtuma järjestetään Helsingissä Kuntatalolla 12.-13.9.2018 jo 25. kerran, ja mukana on 200 näytteilleasettajaa. Julkisen hallinnon ajankohtaisiin teemoihin keskittyvä ilmaistapahtuma on loistava mahdollisuus verkostoitumiseen.

EURES-tiimiä kannattaa tulla tapaamaan, kun kaipaat työvälineitä kansainvälisen työyhteisön arjen sujuvoittamiseen. EURES järjestää esimerkiksi työpaikan tarpeisiin räätälöityä kielikoulutusta, jonka avulla työntekijä oppii työpaikalla tarvittavaa ammattikieltä ja -sanastoa.

"Kouluttaja ja asiakas suunnittelevat koulutuksen yhdessä. Opiskelijoiden osaaminen testataan ennen koulutuksen alkua ja koulutusten sisältö suunnitellaan sekä asiakkaan että opiskelijan kannalta optimaaliseksi", johtava projektiasiantuntija Hanna Kukkonen Työvoiman liikkuvuus Euroopassa –hankkeesta kertoo kielikoulutuksesta.

Lisäksi EURES tarjoaa työyhteisövalmennuksia, joiden tarkoituksena on parantaa kansainvälisen työyhteisön vuorovaikutustaitoja ja tukea kansainvälistä rekrytointia.

Oletko tulossa markkinoille? Tule tervehtimään meitä osastolle J3. Jutellaan ja selvitetään, miten EURES voisi auttaa juuri sinun työyhteisöäsi parhaiten.

Kuntamarkkinat 12.-13.9. Kuntatalolla

 

Päivitetty: 18.08.2023