null Uudenmaan alueelliset työllisyysnäkymät

Avoimien paikkojen määrä kasvussa Uudellamaalla

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskuksen) 23.4.2016 työllisyyskatsauksen mukaan alueella oli huhtikuun lopussa yhteensä 92978 työtöntä työnhakijaa. Se on 3917 (4,4 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 1889 henkilöllä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,1 %. Uudellamaalla korkea työttömyys on pitkään kohdistunut samoihin ammatteihin: myyjät, yleissihteerit, mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat, rahdinkäsittelijät ja varastotyöntekijät ovat tilastojen kärjessä.

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli alueella huhtikuun lopussa yhteensä 9421, mikä on 305 (3,3 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 50-vuotiaiden osuus kaikista työttömistä oli huhtikuussa 35,6 %. Työttömyys kasvoi eniten 55-vuotiaiden ikäryhmässä.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden työttömänä olleita Uudellamaalla oli 38706. Tämä on 7193 (22,8 %) enemmän kuin vuoden 2015 huhtikuun lopussa. Tämän vuoden maaliskuusta pitkäaikaistyöttömien määrä laski 146 henkilöllä. Määrällisesti voimakkainta työttömyyden kasvu on ollut erityisasiantuntijoiden ammattiryhmässä.

Ulkomaalaisia työttömiä alueella oli huhtikuun lopussa 16210. Tämä on 676 (4,4 %) henkilöä enemmän kuin viime vuonna. Uudellamaalla oli huhtikuun lopussa 50,6 % koko maan ulkomaalaisista työttömistä.

Uusien avointen paikkojen määrä on kasvanut vuoden aikana huomattavasti. Uusia avoimia työpaikkoja oli huhtikuussa 24819 eli 8530 (52,4 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten uusia avoimia paikkoja oli seuraavissa ammateissa: muualla luokittelematon työ (4217), myyntiedustajat (4145), myyjät (1271), toimisto- ja laitossiivoojat (759) sekä puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät (744).

Ennusteen mukaan työllisyys kohenee jo tänä vuonna

Alueelliset kehitysnäkymät 1/2016 on ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys ELY-keskusalueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsaus on tuotettu helmi-maaliskuussa 2016. Koko maan työllisyysaste nousee vielä tämän vuoden aikana 68,3 prosenttiin ja ensi vuonna 68,8 prosenttiin.  Vuonna 2015 työllisyysaste oli 68,1 %.

Uudellamaalla työttömyys jatkaa vielä kasvuaan, mutta jyrkin kasvu alkaa olla taittunut. Kahdensan viime kuukauden aikana työttömyyden kasvu on hidastunut koko ajan. Pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut ja se oli 22 % enemmän kuin vuosi sitten, mutta sekin on kääntynyt jo loivaan laskuun. Alle 25-vuotiaita työttömiä on lähes saman verran kuin vuosi sitten. Yli 50-vuotiaiden työttömyys on perinteisesti ollut alueella ongelmallista. Edelleenkin pitkäaikaistyöttömistä yli 50-vuotiaita on päälle 50 %.

Uudenmaan valoisia näkymiä

Uudellamaalla positiivisia merkkejä on nähtävissä rakennusalalla, matkailussa ja ravintolapalveluissa, liike-elämän palveluissa sekä terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluissa. Kaikilla näillä aloilla Uudellamaalla on jo valmiiksi paljon koulutettua työvoimaa ja yritysten investointihalukkuus on näillä aloilla keskimääräistä suurempi. Myöskin kiinnostus yrittäjyyteen on Uudellamaalla selvästi nousussa. Kasvuhakuisia yrityksiä Uudellamaalla on 44 % ja pk-yrityksistä joka kolmannella on tarvetta työllistää lisää.

Yksi suurimmista ongelmista Uudellamaalla on se, että joitain työpaikkoja ei pystytä tarpeeksi tehokkaasti täyttämään. Tämä kertoo avointen paikkojen ja työvoiman kohtaanto-ogelmasta. Työpaikkojen määrä on ollut kasvussa muutamaa alaa lukuun ottamatta viimeisen kahden vuoden aikana. Eniten avoimia paikkoja on perinteisesti ollut kaupan alalla, matkailu- ja ravintolapalveluissa, logistiikassa, terveydenhoito- ja sosiaalialan ammateissa. Rakennusalan lähitulevaisuuden näkymät näyttävät myöskin valoisilta, sillä asuinalueita laajennetaan ja suuria hotelli- ja kauppakeskuksia rakennetaan. Tällä hetkellä pulaa on erityisesti rakennusmestareista, muurareista ja kirvesmiehistä. Kiinteistö- ja siivouspalveluiden ala on onnistunut kasvamaan jopa taantuman aikana.

Tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön (TEMin) 3.5.2016 julkaisemasta lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteesta. Ennusteessa tarkastellaan muun muassa työllisyyden ja työvoiman kehitystä vuodesta 2015 vuoteen 2017. TEMin työmarkkinaennuste julkaistaan kaksi kertaa vuodessa.

Päivitetty: 18.08.2023