null Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen: Parantunut taloustilanne näkyy kasvavina työpaikkoina ja mahdollisuuksina

Ukkonen toteaa, että niin asiakkaiden kuin Uudenmaan TE-toimistonkin mielestä määräaikaishaastattelut ovat hyödyllisiä.

Uudenmaan TE-toimiston johtajan Jarmo Ukkosen tervehdys aloitti uusimman uutiskirjeemme:

Syksyn korvilla ilahduttaa kovasti tieto työttömyyden jatkuvasta laskusta. Parantunut taloustilanne näkyy kasvavina työpaikkoina ja mahdollisuuksina, mutta myös näihin liittyvät määräaikaishaastattelut sekä uusien asiantuntijoiden merkittävät lisäpalkkaukset ovat omalta osaltaan siivittäneet meidät lupaaviin tuloksiin.

Vuoden alussa pystyimme palkkaamaan lähes 60 uutta työntekijää hallituksen myöntämällä määrärahalla, ja kesälomien jälkeen henkilöstömme on kasvanut omien palkkaustemme ansiosta vielä 100 asiantuntijalla. Nyt koossa on merkittävästi vahventunut asiantuntijaporukka, jonka avulla asiakkaamme saavat tuloksekasta ja tehokasta palvelua tihentyneine asiakastapaamisineen ja runsaine palvelutarjottimineen. Työllisyyden hyvä kehityssuunta ei synny itsekseen, vaan vaatii niin sanotusti tekeviä käsiä. Tuloksia tästä satsauksesta on jo nyt nähtävissä.

Asiakkaamme ovat eri palautekyselyjen mukaan olleet mielissään tihentyneestä tapaamisvälistä sekä henkilökohtaisen keskustelun mahdollisuudesta, varsinkin jos työttömyys on pitkittynyt. Määräaikaishaastattelujen toteuttamisesta ei juuri kielteisiä palautteita tule. Olemme siis asiakkaiden kanssa samoilla linjoilla määräaikaishaastattelujen hyödyllisyydestä!

Hallitukselta on tulossa vielä syksyn aikana 25 miljoonan euron määräraha määräaikaishaastattelujen kehittämiseen. Se tarkoittaa entistä enemmän verkostoja, yhteistyökumppaneita ja erilaisia sidosryhmiä mukaan työllisyystalkoisiin sekä lisääntyvää ja tulokseen pohjautuvaa ostopolitiikkaa eri palvelutuottajilta.

Kasvaneet resurssimme mahdollistavat myös vuodenvaihteessa voimaan astuvan hallituksen kaavaileman työttömyysturvan aktiivimallin – tosin eduskunta ei ole tätä vielä lopullisesti siunannut. Mallin mukaan työttömän työttömyysetuutta pienennetään, mikäli hän ei ole 65 työttömyysetuuspäivän aikana osallistunut sovittua tuntimäärää työhön tai sopivan työn puuttuessa julkisten työvoimapalveluidemme tiettyihin toimiin. Olemme valmiina vastaamaan asiakkaidemme yhä kasvavaan kysyntään erilaisten aktiivimahdollisuuksien löytämiseksi. Pohdimme parasta aikaa myös verkkopalvelumahdollisuutta, josta asiakkaamme saisivat kätevimmin tarvitsemansa tiedon modernia tietotekniikkaa hyödyntäen.

---

Katso myös lyhyt  Uudenmaan TE-toimiston videouutinen, jossa johtaja Jarmo Ukkonen puhuu työttömyyden laskusta, määräaikaishaastatteluista sekä lisääntyneistä resursseistamme. Uudenmaan TE-toimistolla on runsaiden lisäpalkkausten ja määräaikaishaastattelujen myötä entistä enemmän aikaa henkilökohtaiseen palveluun, joka näkyy muun muassa myönteisinä asiakaspalautteina.

 

Lue koko uutiskirje täältä.

Päivitetty: 18.08.2023