null Uudenmaan TE-toimiston Raimo Hokkanen palkittiin vuoden 2015 Ohjaamo-toimijana

Uudenmaan TE-toimiston kehittämispäällikkö Raimo Hokkanen valittiin vuoden 2015 Ohjaamo-toimijaksi. Palkinnon saajaksi valitaan vuosittain henkilö, taho tai teko, joka on vienyt Ohjaamon toimintaa merkittävästi eteenpäin.

Huomionosoitus luovutettiin ensimmäisen valtakunnallisen Ohjaamo-viikon avauksessa, Alkupamaus-tilaisuudessa, Jyväskylän Ohjaamossa 25. tammikuuta 2016.

Raimo Hokkanen sai tilaisuudessa rintamerkin, kunniakirjan ja kiertävän pystin, Pojan, johon on kaiverrettu hänen nimensä.

Palkintoa luovuttaessaan työmarkkinaneuvos Teija Felt nosti esiin Raimo Hokkasen ansiot pitkän linjan TE-toimijana. Feltin mielestä Raimo Hokkanen on viime vuosina ansioitunut erityisesti pääkaupunkiseudun Ohjaamojen liikkeelle saamisessa ja yhteyksien luomisessa muun muassa vastaavaan toimintaan Ruotsissa.

Teija Felt kutsui miestä poikkeuksellisesti "superhyrräksi", joka on sitoutunut Ohjaamojen edistämiseen koko persoonallaan.

Raimo Hokkaselle kunnianosoituksen saaminen oli erityisen mieluisaa juuri nyt, sillä hänellä ei ole enää montaakaan viikkoa eläkkeelle siirtymiseen.

"Ei tässä voi olla muuta kuin tyytyväinen – ellei sitten erittäin tyytyväinen! Ohjaamon toimintaan tuli kyllä satsattua", Raimo Hokkanen myhäilee.

Ohjaamon tulevaisuuteen hän suhtautuu luottavaisin mielin. Ensi vuosi tulee olemaan kohtalon vuosi, sillä silloin päättyvät EU:n kautta saadut projektirahat ja kaupungit ryhtyvät katsomaan kevättalvella budjettia vuodelle 2018. Silloin Ohjaamojen toiminta olisi tarkoituksena vakinaistaa.

"Tietenkin tämä edellyttää tuloksia. Ohjaamojen pitää onnistua työssään nuorten parissa eli heidän ohjaamisessaan työelämään, koulutukseen ja muihinkin palveluihin, koska nuorilla on yleensä yhden asian sijasta monta asiaa menossa samaan aikaan."

Raimo Hokkanen ei epäile onnistumista, sillä hänen mielestään pääkaupunkiseudun Ohjaamoilla on todella hyvät projektipäälliköt, ja myös henkilökunta on innokasta ja asenteeltaan sellaista, että tehtävät hoidetaan niin hyvin kuin ne vain voidaan hoitaa.

"Ennustaisin, että tällainen kynnyksetön yhden luukun palvelu tulee tulevaisuudessa leviämään muihinkin väestöryhmiin laajemmin."

Uudenmaan TE-toimisto onnittelee lämpimästi kunnianosoituksen ansainnutta Raimo Hokkasta!

Kuvateksti: Raimo Hokkasta onnittelemassa Ohjaamo Espoon projektipäällikkö Pekka Räsänen ja Kohtaamo-hanketta hallinnoivan Keski-Suomen ELY-keskuksen TOK-yksikön päällikkö Marja Pudas.

Uppdaterad: 18.08.2023