null Yrittäjistä pidetään huolta myös starttirahan jälkeen

Kuvateksti: Huoli yrittäjien yksin jäämisestä sai asiantuntija Riitta Ylätalon Uudenmaan TE-toimistosta (kesk), yritysneuvoja Malina Pursiaisen Helsingin kaupungilta (oik.) ja kehittämispäällikkö Kaisa Välivehmaan Helsingin Yrittäjiltä (vas.) perustamaan yrittäjille oman foorumin, josta saa vertaistukea, oppia ja virkistäytymistä.

"Aiemmin minulla oli suuri huoli meidän rakkaista yrittäjistä, jotka jäivät aivan yksin starttirahan myöntämisen jälkeen", Uudenmaan TE-toimiston asiantuntija Riitta Ylätalo toteaa.

Ylätalon mukaan suurin osa starttirahan avulla yritystoimintaansa käynnistelevistä yrittäjistä on yksinyrittäjiä, jotka työllistävät itse itsensä työelämän pirstaloitumisen ja toiminnan ulkoistamisen seurauksena.

"Verrattuna palkkatyössä käyviin ihmisiin yksinyrittäjiltä puuttuvat niin työyhteisöt kuin verkostotkin. Missä he pääsevät virkistäytymään tai esittelemään osaamistaan tai oppimaan lisää?" Riitta Ylätalo kertoo pohtineensa huolestuneena.

Samoja mietteitä olivat pyöritelleet omassa päässään myös yritysneuvoja Malina Pursiainen Helsingin kaupungilta (NewCo YritysHelsinki) ja kehittämispäällikkö Kaisa Välivehmas Helsingin Yrittäjiltä.

Huolen pohjalta naisille syntyi ajatus sellaisen yrittäjäverkoston luomisesta, jossa yrittäjät pääsisivät maksutta kohtaamaan toisensa, luomaan verkostoja, esittelemään osaamistaan, kuuntelemaan huippuasiantuntijoiden luentoja ja saamaan vertaistukea.

Pian kolmen naisen tehokopla alkoi järjestää epäsäännöllisen säännöllisesti tilaisuuksia, jonne yrittäjät pääsivät kohtaamaan toisiaan. Virallisesti Yrittäjäverkko nimeä kantava yrittäjäfoorumi perustettiin vuoden 2015 alussa.

"Tämä jos mikä on poikkihallinnollista yhteistyötä parhaimmillaan", Riitta Ylätalo iloitsee.

Yrittäjäverkko tasoittaa ja tasapainottaa yksinyrittäjän taivalta

"Jokaisella meidän järjestämällämme tilaisuudella on aina joku teema. Viimeksi käytiin läpi esiintymistaitoja ja seuraavaksi puhumme yrityskaupoista", Riitta Ylätalo muistelee.

Kahden ja puolen tunnin mittaisen tilaisuuden aikana ehditään hyvin kuuntelemaan puhujia, keskustelemaan, kyselemään neuvoja paikalla olevilta yrittäjyyden asiantuntijoilta sekä kahvittelemaan.

Yksi tärkeä osa tapahtumaa on yrittäjien "mätsäys", jossa yrittäjät voivat tutustua toisiinsa pikadeittien avulla. Suomeksi sanottuna yrittäjillä on muutama minuutti aikaa kertoa yrittäjätarinansa vastapuolelle, kuunnella keskustelukumppaninsa tarina ja siirtyä seuraavan luokse solmimaan uusia kontakteja.

"Vielä ei tiedetä, että kukaan olisi mennyt naimisiin, mutta muuten yrittäjien pikatreffit ovat tuottaneet hirmuhauskoja tapaamisia! Niiden avulla esimerkiksi kuntosaliyrittäjä löysi avukseen graafikon, katutaiteilija markkinoijan ja keraamikko työhuoneen arkkitehtien työtiloista."

Riitta Ylätalo pitää työtään Yrittäjäverkon parissa erittäin palkitsevana.

"Pystymme seuraamaan aitiopaikalta, miten ihmiset pääsevät eteenpäin. Starttirahan merkityksen ymmärtää kunnolla vasta sitten, kun on nähnyt miten tämä hyvin suunniteltu tuote puhaltaa ihmiset lentoon! Kaikkea ei todellakaan voi kokea tilastoja ja numeroita tuijottamalla."

Yrittäjäverkon loppuvuoden 2016 tilaisuudet järjestetään

tiistaina 27.9. kello 14–16.30 ja

tiistaina 1.11. kello 14–16.30.

Teemat, puhujat ja ilmoittautumisohjeet päivittyvät näille nettisivuille lähempänä:

http://www.newcohelsinki.fi/fi/verkosto/yrittajaverkko.

Yrittäjäverkko löytyy myös Facebookista.

Kuvateksti: Tärkeä osa Yrittäjäverkon tilaisuuksia on yrittäjien "mätsäys", jossa yrittäjät tutustuvat toisiinsa muutaman minuutin ajan, kertovat yrittäjätarinaansa ja solmivat kontakteja toisiinsa.

Uppdaterad: 18.08.2023