null Eurooppalainen työnantajapäivä käynnistyi. Satakunnan TE-toimisto kysyy työnantajilta Saaks poiketa? Kahdessa viikossa vieraillaan 150 yrityksessä

Työ- ja elinkeinotoimistot järjestävät yrityksille ja työnantajille suunnattuja tilaisuuksia ympäri
Suomen 4.–15.4.2016. Tavoitteena on löytää uusia työpaikkoja ja tehdä TE-palveluita yrityksille ja työnantajille tutuiksi. Kampanja järjestetään yhtä aikaa kaikkialla Euroopassa.

Satakunnassa teemana on Saaks poiketa? TE-toimiston virkailijat kontaktoivat 150 työnantajaa huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana.

Satakunnan TE-toimisto kontaktoi vuosittain lukuisia alueensa yrityksiä ja tukee niitä rekrytoinneissa sekä muissa kasvupalveluissa osana valtakunnallista Yritys-Suomi-verkostoa. Vuonna 2015 Satakunnan TE-toimisto teki yli tuhat yrityskäyntiä ja samaan malliin käyntejä tehdään myös tänä vuonna. Saaks poiketa?-kampanjan tavoitteena on laajentaa yritysyhteistyötä löytämällä uusia yhteistyökumppaneita alueen yrityskentästä. Työnvälitys ja yrityskontaktit ovat keskeinen osa kaikkien TE-toimiston asiantuntijoiden työtä ja myös tässä kampanjassa kaikki Satakunnan TE-toimiston virkailijat tekevät yrityskäyntejä, kertoo palvelujohtaja Satu Remmer.

TE-palvelut työnantajien käytössä ja tukena

Työ- ja elinkeinopalvelut välittävät yrityksiin osaavaa työvoimaa sekä tukevat niiden kasvua. TE-palvelujen ja työnantajien tiiviimmällä yhteistyöllä vähennetään kohtaanto- ja rekrytointiongelmia.

Satakunnan TE-toimisto on alueensa työmarkkinoiden ja rekrytoinnin asiantuntija, joka tarjoaa TE-palveluita alueensa yrityksille. Saaks poiketa?-kampanjan jälkeenkin jatkamme aktiivista yritysten kontaktointia ja jos yrityksesi toivoo käyntiämme nopeallakin aikataululla, voit jättää meille myös yhteydenottopyynnön, muistuttaa Remmer. Kampanjapäivityksiä voi seurata nettisivuiltamme ja facebookista.

Klikkaa ja katso Satakunnan TE-toimiston kampanjavideo

Kampanja tavoittaa työnantajat Euroopassa

Euroopan laajuisen kampanjan aikana otetaan yhteyttä yli 150 000 työnantajaan yli 30 maassa. Kampanjan järjestää Euroopan julkisten työvoimapalvelujen verkosto. Kampanjasta ja tapahtumista kaikissa Euroopan maissa on tietoa osoitteessa http://employersday.eu/. Tapahtumia voi seurata myös Twitterissä tunnisteilla #employersday ja #enpes2016. Valtakunnalliseen uutiseen tästä linkistä.

 

Päivitetty: 06.07.2023