null Kampanja tukee TE-palvelujen yhteistyötä yritysten kanssa

TE-palvelujen yrityksille ja työnantajille suunnattu viestintäkampanja alkaa maaliskuun toisella viikolla. Kampanjan päätavoitteena on lisätä TE-toimistojen tarjoamien TE-palvelujen tunnettuutta sekä tiivistää ja yhtenäistää yritysyhteistyötä entisestään.

Tämän lisäksi kampanjan avulla halutaan kannustaa yrityksiä ja työnantajia käyttämään uutta Oma asiointi -verkkopalvelua. Kohderyhmänä ovat yritykset ja työnantajat erityisesti pk-sektorilla, jossa suurin osa uusista työpaikoista Suomessa tällä hetkellä syntyy.

Kampanjan teema on "Hyvän tuloksen tekijät", joka korostaa yhteistyötä. Niin yksittäisten yritysten menestyksen kuin koko Suomen työllisyystilanteen kannalta hyviin tuloksiin päästään TE-palvelujen, yritysten ja kumppaneiden tiiviillä yhteistyöllä.

Kampanjasta lisää linkistä

Tutustu työnantajille suunnattuun  verkkolehteen
 

Päivitetty: 06.07.2023