null Satakunnan TE-toimiston palkkatukien ja starttirahojen myöntäminen 2016

Satakunnan TE-toimistolla on kuluvana vuonna käytettävissään palkkatukityöllistämiseen vähemmän määrärahoja kuin viime vuonna.

Määrärahojen kohdennuksissa huomioidaan valtion talousarvion työllisyysmäärärahojen käyttöä koskeva painotukset, määrärahojen jako työnantajasektoreittain sekä asetetut tulostavoitteet. Tämän perusteella Satakunnan TE-toimisto osoittaa vuoden 2016 työllisyysmäärärahoja erityisesti uuden yritystoiminnan tukemiseen (starttiraha) ja yrityksiin palkkatukityöllistämiseen. Palkkatuella työllistäminen kuntiin, yhdistyksiin ja valtiolle vähenee. Palkkatukityöllistämisessä yhdistyksiin ovat etusijalla ne yhdistykset, joille on myönnetty työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2016.

TE-toimisto suuntaa palkkatukia erityisesti pitkään työttömänä olleisiin sekä niille ammattikoulutetuille alle 30-vuotiaille työnhakijoille, joilla työttömyys on pitkittymässä. Pitkään työttömänä olleiksi katsotaan mm. yli vuoden työttömänä olleet ja/tai työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää saaneet henkilöt.

Palkkatuki on harkinnanvarainen tuki työllistämiseen. Tuen tarvetta harkittaessa arvioidaan, onko palkattavan henkilön osaamisessa ja tuottavuudessa puutteita, joita on tarpeen kompensoida palkkatuella. Tukien kestot lyhenevät aiempiin vuosiin verrattuna.

Päivitetty: 06.07.2023