Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Juha Sandberg valittiin Pirkanmaan TE-toimiston johtajaksi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston johtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Juha Sandberg, s. 1977. Hän aloittaa tehtävässään 6. maaliskuuta.


​​​​​​​Juha Sandberg kuvattiin Pirkanmaan TE-toimiston edustalla. Kuva: Pirkanmaan ELY-keskus / Tiina Tanni.

Juha Sandbergilla on pitkä kokemus johtamistehtävistä ja vahva tuntemus työllisyydenhoidosta. Viimeiset yhdeksän vuotta hän työskenteli Raision kaupungin sosiaali- ja terveysjohtajana, jonka vastuulla oli myös työllisyyteen liittyvät tehtävät. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Harjavallan kaupungin perusturvajohtajana. Juha Sandberg opiskeli Tampereen yliopistossa sosiaalipolitiikkaa, ja käsitteli pro gradu -tutkielmassaan työn merkitystä syrjäytymisen ehkäisemisessä.

Turusta Tampereelle muuttavalle Juha Sandbergille kaupunki on siis jo entuudestaan tuttu.

- Tampere on eteenpäin menevä kaupunki, jossa on viime vuosina kehitetty ja rakennettu paljon. Varsinkin huippuhienoa jäähallia käy hieman kateeksi, Sandberg mainitsee.

TE-palveluissa merkittäviä uudistuksia

Työ- ja elinkeinopalveluissa on meneillään isoja muutoksia. Viime vuonna otettiin käyttöön uusi työvoimapalvelumalli, jossa työnhakija saa yksilöllistä ja tiiviimpää tukea entistä aikaisemmassa vaiheessa. Parhaillaan valmistellaan työ- ja elinkeinopalvelujen siirtymistä valtiolta kuntien vastuulle. Niihin valmistaudutaan muun muassa Pirkanmaallakin käynnissä olevan kuntakokeilun avulla.

- Työ- ja elinkeinopalvelujen siirtyminen valtiolta kunnille on kokoluokaltaan varsin mittava operaatio, jossa myös TE-toimiston työntekijöiden työnantaja vaihtuu. Tämä aiheuttaa luonnollisesti paljon kysymyksiä myös työntekijöiden parissa. Juha Sandberg on läpikäynyt vastaavan muutoksen, kun kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät kunnilta hyvinvointialueille. Juhan valinnassa painottui erityisesti tämä muutosjohtamisen kokemus, sanoo Pirkanmaan ELY-keskuksen työllisyydestä, elinkeinoista ja osaamisesta vastaava johtaja Mika Sievi-Korte. 

- Uskon, että vahva kokemukseni kuntapuolelta ja muutostilanteista auttaa tämänkin uudistuksen eteenpäin viemisessä. Otan uuden tehtävän ja edessä olevat haasteet nöyrin mielin vastaan, Sandberg kertoo.

Hän näkee muutostilanteissa tärkeäksi pitää henkilöstön jatkuvasti ajan tasalla ja huolehtia heidän työhyvinvoinnistaan. Olennaista on myös palveluiden saumaton jatkuminen muutostilanteista huolimatta.

Pirkanmaan TE-toimiston johtajaksi haki määräaikaan mennessä 22 henkilöä. Johtaja vastaa palveluiden tuloksellisuudesta ja palvelulupauksen täyttämisestä, strategisesta johtamisesta alueen elinkeinojen ja työmarkkinoiden muutosten mukaisesti sekä TE-toimiston kehittämisestä. Pirkanmaan TE-toimiston palveluksessa on tällä hetkellä yhteensä noin 460 henkilöä, joista 230 henkilöä työskentelee kuntakokeilussa.

Päivitetty: 06.07.2023